Saaren Helmi on kuin päästään sekaisin. Tekee päätöksen ja peruuttaa sen taas. Rehellisyys olisi itselle paras ja sitä se olisi lähimmäisillekin, mutta sittenkin: äiti. Ja hän rupeaa aprikoimaan rakkautensa suhdetta neljänteen käskyyn. Vaikka miten päin tekisi, syntiä tulee tehdyksi joka tapauksessa.
XI
"Niin todellakin, teinpä kummin päin tahansa, syntiä tulee tehdyksi joka tapauksessa. Mutta mikä on pienempi synti."
Tällöin ei Helmi tule ajatelleeksi, että synti oli jo tehty ja että edessä ovat vain välttämättömät seuraukset. Aamulla hän on saanut kirjeen, jonka on moneen kertaan lukenut ja joka nytkin on hänen edessään levällään pöydällä.
"Sitä ei tavallisen työmiehen palkalla kovin äkillisiin saavutuksiin ehdi eikä pystykään", luetaan siinä, "mutta tiedät, että teen kaiken, mitä voin."
Helmi kätkee päänsä käsiinsä. Onko hän kenties liiaksi rasittanut Nikua ja oliko tämä ehkä tuskastuneisuuden ilmaus? Mutta sitten hän kohottaa päänsä ja kasvoille tulee uhmaava ja kova ilme. Kyllä hänen, Saaren tyttären, takia kannattaa hiukan ponnistellakin.
"Kuitenkin", lukee hän edelleen, "jos sinun on siellä paha ja vaikea olla, niin voithan tulla tänne. Elät siinä, missä minäkin. Vaikkei kaikki nyt niin valmista olekaan, niinkuin olin aikonut, niin valmistuuhan aikaa myöten. Tässä seuraisi rahaa siltä varalta, että haluaisit tulla."
Aamulla, heti kirjeen saatuaan, oli hän sen lukenut kyyneleisellä nöyryydellä ja kiitollisuudella. Nyt oli hänen mielensä jollakin tavalla muuttunut. Hänen ajatuksensa olivat kovia ja arkipäiväisiä.
"Sitä ei tavallisen työmiehen palkoilla…"
Hän ajattelee vieläkin asiaa. Se on selvästi tuskastumista. Hänen on pakko mennä Sarkan Nikolaille ja Nikulla on oikeus häntä siitä huomauttaa. Hänen on pakko ottaa vastaan, mitä tarjotaan, antautua armoille.