Tuolla, esimerkiksi, muutaman seinän takana nukkuu hänen vaimonsa, Saaren talon emäntä. Kertoako hänelle kaikki se, mitä on nähnyt ja minkä tietää vai ollako kertomatta? Ja tytär tietysti istuu aitassaan ja vetistelee. Mutta kumpaa hän itkee, sitäkö, että on murehduttanut isänsä mielen, vai sitäkö, että Sarkan Nikolai lähetettiin menemään? Ja uskaltaako hän ylimalkaan tulla huoneisiin ollenkaan.
* * * * *
Väet alkavat jo mennä ulos. Saaren isäntä ei hievahdakaan paikaltaan ei antaakseen määräyksiä eikä muutenkaan. Hän istuu paikallaan kuin naulittu, mutta hän tuntee, että hänen ajatuksensa alkavat saada varmoja suuntaviivoja, että hän aivan kuin herää ensimmäisestä lyövästä ällistyksestään ja että hän selvemmin näkee suuren kokonaisuuden. Ja samalla kun hän melkein itsetiedottomasti alkaa suunnitella toimenpiteitä tulevaisuutta varten, alkaa hänessä myöskin herätä joitakin tunteita. Hänen kasvonsa värähtävät ja hänen ohimosuonensa pullistuvat, mutta tapahtuuko se vihasta vaiko tuskasta, sitä hän ei tiedä. Häpeä on joka tapauksessa käynyt Saaren talossa.
Samassa ovi avautuu ja Helmi tulee sisälle.
II
Saaren isäntä kohottaa katseensa ja hän tuntee, että silmät kipenöivät ja että veri alkaa nousta kasvoihin. Mutta hampaat pureutuvat yhä tiukemmin sikarin päähän, savut käyvät yhä sakeammiksi ja suu vaikenee. Vain katse seuraa tyttären liikkeitä ja kasvojen ilmeitä.
Helmi seisahtuu oven suuhun ja tarkastelee, onko tuvassa muita kuin isä. Sitten hän menee tyynesti kaatamaan itselleen kahvia ja istuutuu pöydän alapäähän. Hänen kasvonsa ovat kalpeat ja sen näköiset, kuin hän äskettäin olisi itkenyt, mutta muuten niillä on rauhallinen, miltei iloinen ilme. Aivan kuin hän olisi vapautunut raskaasta taakasta ja aivan kuin hän olisi nyt valmis kestämään, tuli mitä tuli.
Ja Saaren Juhani nouseekin penkiltään. Sikari heitetään lattiaan, suu avautuu, huulet värähtävät ja kädet puristautuvat nyrkkiin, mutta samalla hän taas painuu istumaan ja raskas huokaus tunkeutuu esiin:
"Voi taivaallinen isä! Tätä minä en toki luullut ansainneeni."
Enempää hän ei sillä kertaa sano eikä tytär kuule edes sitäkään. Mutta yhtäkkiä hän huomaa, kuinka isä on käynyt vanhaksi ja hiukan kumaraksikin, kahvikupillinen jää kesken ja hän luo puoleksi pelästyneen, puoleksi rukoilevan ja kysyvän katseen isäänsä.