Saaren emäntä on hetkiseksi kiivastunut, nyt hän lauhtuu. Mutta hänen katseensa pysyy edelleenkin tutkivana. Huoneessa vallitsee raskas, painostava hiljaisuus.
Mitähän tässä oikein on tulossa. Äidin katse vetäytyy pois tyttärestä ja kasvot saavat miettivän, sisäänpäin kääntyneen ilmeen. Niin kuluu pitkiä hetkiä.
"Haepa minulle puhdas nenäliina tuolta kaapista, Helmi!"
Helmi rauhoittuu täydelleen. Se oli vain sitä tavallista. Ehkäpä tästä pian pääsee lähtemään.
Vaan kun hän palaa vastapäisellä seinällä olevan vaatekaapin luota, ei hän ole tuntea äitiään. Kellertävät kasvot ovat käyneet kaamean kalpeiksi, silmät palavat kuin tulen liekki, hän on noussut puoliväliin istualleen, ja suupielet nyähtelevät.
"Tyttö!" tulee käheästi ja raivokkaasti. "Sinun… nyt minä huomaan sen… sinun asiasi eivät ole oikealla tolalla."
Helmi kalpenee, alkaa vavista ja pysähtyy auki levitetty nenäliina kädessään keskelle lattiata.
"Mi… mitä te oikein tarkoitatte?" sopertaa hän.
"Mitäkö tarkoitan!"
Saaren emännän ääni on enemmän kihisemistä ja vinkumista kuin kiljahdusta.