"Heikkihän voi tulla tänne", sanoo hän. "Suontaassa kai on isäntiä jo kaksittainkin."
Tulevan kälyn silmät välähtävät tyytyväisyydestä.
"Arveletko, että niin olisi parempi?" kysyy hän.
"Niin, en minä tiedä. Vaan ei kai teillä kolmea isäntää tarvita — eikä emäntää myöskään."
Tämän sai Suontaan Heikin sisar ottaa aivan miltä kannalta itse tahtoi. Helmiä tuskastutti jo pelkkä ajatuskin, että hänen täytyisi käydä Suontaassa. Vaikka hän oli mennyt näin pitkälle, niin niin pitkälle hän ei kuitenkaan menisi: Suontaan seinätkin saastuisivat, jos hän astuisi niiden sisäpuolelle.
Mutta Heikin sisar on onnellinen. Hän nousee ja tekee lähtöä. Parempaa vaimoa ei hänen veljensä voisi saada, ei missään tapauksessa. Eikä hän voi olla sanomatta sitä Helmillekin.
Ja Helmin tekisi mieli taas itkeä tai — kirota. Mutta hän ei tee kumpaakaan. Hänen olentonsa vain kuin jäykistyy ja käy elottomaksi. Hän aikoo sanoa: "älä ennen aikaa kehu", muttei saa sanotuksi sitäkään.
Sulhasen sisar katsoo häneen ihmetellen.
"Älä nyt suotta sen asian kanssa itseäsi vaivaa", kehoittaa hän.
"Miehelään sinä joka tapauksessa ennen pitkää olisit joutunut."
Mutta ne sanat eivät tehneet asiaa ollenkaan paremmaksi.