"Ajattelinkin, että eiköhän olisi paras siirtää kaikkea hiukan tuonnemmaksi."
Hän oli nauttinut nähdessään, miten muut silminnähtävästi säikähtivät, tulivat totisiksi ja miten Suontaan ukon ohuet huulet mutruilivat, kun hän mielessään sorvaili jonkunlaista selitystä, tietysti mahdollisimman kömpelöä. Helmi oli siristänyt silmiään ja katsellut ukkoa pitkään ja äänettömästi. Se katse olisi voinut hyvin merkitä: Mitä sinä äijä siinä oikein tahdot, mitä sinä siinä vikiset ja mitä sinä rupeat pilaamaan asioita.
Tunnelma oli kieltämättä ollut nolo ja kiusallinen, ja talon tytär oli kiukusta punainen katsellessaan isäänsä! Mutta se oli sentään tasoittunut ja nyt Helmi istui kahden Heikin kanssa.
"Niin se nyt sitten on, Heikki", aloitti hän.
Poika säikähti ja astui askelen lähemmäksi.
"Mitä sinä tarkoitat", kuiskasi hän, "mikä on ja miten?"
Helmi laski irti hänen kätensä ja työnsi hänet luotaan.
"Istu nyt rauhassa ja kuuntele äläkä menetä malttiasi."
Mutta Suontaan poika käy yhä hätääntyneemmäksi eikä aiokaan istua.
"Sano nyt", änkyttää hän, "et suinkaan sinä tahdo… tahdo eroa…"