Mitä tämä nyt sitten oli ollut?
Hän näkee tytön tuon tuostakin, tämä punastelee ja kuin salavihkaa nyökäyttää hänelle päätään.
Vaan kerran täytyy puhelemisenkin tapahtua. Hän on tulossa Linnasta siskoa katsomasta ja kohtaakin äkkiä neidin kaupan kohdalla. Mikä auttaa, täytyy tönäistä lakkiaan. Ja tämä tulee juttelemaan, ehkä vielä ujompana kuin hän itse.
"Tehän… tehän olette Kulhian… tuota… nuori herra?"
"Joo", oli hän kömpelösti ja typerästi vastannut, vaikka asiaan olisi kuulunut sanoa: "Palvelukseksenne".
"Minä aavistin sitä. Sehän on sellainen iso paikka."
"On, onhan se isonlainen", oli hän totuudenmukaisesti vastannut.
"Olen kuullut. Ja teillä on paljon hevosia?"
"Kyllä niitä on…"
Neiti oli tullut kirkolle ja valitettavasti väsynyt. Ehkä hän saisi vaivata herra Kulhiaa kyyditsemään häntä Niemeen. Hän kyllä odottaisi täällä sen aikaa. Ja hän, Kulhian patruuna, olisi heti ammahtanut hakemaan hevosta, mutta sitten neiti olikin ajatellut, että on yhtä hyvä, jos herra Kulhia viitsii saattaa hänet kotiin.