Miksei hän olisi sitä tehnyt. Hän kulkee tuon pitkän matkan Niemeen ja kantaa koko matkan jotakin väskyä tai nesessääriä. Eihän siinä mitään kantamista ollut, mutta nyt, nyt hän tajuaa, miksi nuoret miehet ovat valmiita kiikuttamaan vielä pienempiä kappaleita virstottain ja peninkulmittain. Ja minkähänlainen sekin kulkue oli mahtanut olla? Ei sanaa vaihdeta, kuljetaan vain ja hän puolestaan toivoo, että Niemen kartano juoksisi heidän edellään eivätkä he sitä koskaan tavoittaisi.
Mutta se kulkue ei enää uusiinnu. Syksyllä kulhialaiset kutsutaan Niemeen häihin. Sinne on tullut vävyksi tämä maisteri, joka on korea nimeltään, suuri opiltaan ja rikas suvultaan.
Häntä Kulhian patruunaa, oli vihlaissut, mutta sitten hän oli vain naurahtanut: mitä tämä nyt oikein on. Ja häissä hän ensi kerran oli ryypännyt niin, että se oli mennyt päähän, lyönyt maisteria toverillisesti olalle ja sanonut:
"Kun olet saanut, niin pidä hyvänä kans."
Maisteri oli ensin muljauttanut häneen vihaisesti, mutta sitten purskahtanut helisevään nauruun.
Eikä hän Kulhian patruuna, koko kolmen päivän kuluessa ollut saanut puhutella morsianta kuin yhden ainoan kerran. Morsian oli ollut vähän hämmästyneen näköinen ja sanonut vain:
"Näin se nyt kävi."
Eikä mitään muuta. Ja vieläkään hän ei ymmärtänyt mitä se merkitsi.
Mitä siinä sen pitempiä sitten onkaan. Eräänä päivänä hän menee isänsä kanssa Linnaan.
"Kun Linna ottaa meiltä ja me Linnasta", oli ukko päätellyt, "niin siinä ei kummallakaan puolella ole mitään vaatimisia ja syrjäinen saa pitää suunsa kiinni."