Ja vuotta myöhemmin oli maisteri vuorostaan saanut lyödä häntä olalle:
"No, patruunan-alku, kun olet saanut, niin pidä hyvänä myöskin."
Kulhian patruuna pysähtyy keskelle tietä.
Piruako hän näitä miettii? Hänellä puolestaan ei ollut syytä valittamiseen. Ketä muuta hän olisi rakastanut kuin Linnan Sofiaa. Eikä heillä koskaan ollut sananharkkaakaan tai pienintäkään erimielisyyttä ollut.
Mutta kai se tuli siitä, että Niemen rouva aina oli niin kuihtuneen ja väsyneen näköinen. Tuli kyllä ja jutteli hyvinkin hauskasti ja kyseli kuulumisia, mutta kasvoista näkyi, että ajatukset olivat jossain maallisen yläpuolella.
Ja kuitenkaan ei kukaan Niemestä tiennyt mitään, ei hyvää eikä pahaa. Siellä elettiin kuin haudassa, oltiin kohteliaita, milloin vieraita tuli, harvoin sydämellisiä, kun itse käytiin vieraisilla. Mutta jotakin siinä täytyi olla.
* * * * *
Kas, siinä se nyt oli!
Auto tulee takaapäin, on sivuuttamaisillaan Kulhian patruunan, mutta pysähtyykin kohdalle.
"Kas sinäpä se olet", sanoo Niemen maisteri. "Nouse vaunuun, niin vien sinut ohikulkiessani porraspäähän."