"Tiedä, onko vaaratonta tuollaiseen nousta."
Kulhian patruuna nousee kuitenkin maisterin viereen ja maisterista huomaa selvästi, että hän tulee suoraan kaupungista.
"Sinulla on se tytär… Esterihän hänen nimensä oli?" kysyy Niemen maisteri.
"Niin. Mitä sitten?"
"Ajattelin tässä vain itsekseni… Olen joskus häntä tarkastellut, näyttää niin kovin hentoveriseltä ja poissaolevalta. Kuule, ethän pidä pahana jos enemmän elämää nähneenä ja jonkunverran lukeneempana miehenä sanon sinulle erään asian."
"Mitäpäs minä, sano vaan."
"Niin, en tahdo antaa sinulle neuvoja. Mutta kun hänen aikansa tulee — ymmärräthän? — niin älä sekaannu hänen asioihinsa, vaan anna hänen tehdä kuinka itse tahtoo. Se on onnellisinta. Katsoppas, Kulhian patruuna, tämä mainen vaelluksemme vaatii ollakseen edes suhteellisen onnellista hiukan muutakin kuin rahaa."
Auto tekee kauniin kaaren Kulhian porraspäässä ja kiitää sitten taas puistokujaa pitkin maantielle patruunan ehtimättä edes pyytää maisteria pistäytymään sisällä tai kiittää kyydistä.
Siinä hän seisoo kuin viskattuna omassa porraspäässään ja oman ällistyksensä varassa. Hän miettii, mutta mihinkään johtopäätökseen hän ei pääse. Viimein hän kuitenkin luulee keksineensä jonkun salaisuuden ja hänen olonsa tuntuu tukalalta, kun hän nousee portaita ylös.
Kulhian patruuna auttaa ihmistä