Kulhian patruuna, kuten sanottu, käy usein kaupungissa, mutta koskaan hän ei lakkaa katselemasta eikä ihmettelemästä. Tämäkin ihmispaljous, — mihin sillä oikein on kiire, millä se elää ja mitä se toimittaa. Ja palkkojensa pienuutta narisevat kaikki, poikkeuksetta. Jos ne nyt veisi maalle ja jokaiselle osoittaisi tarpeellisen kokoisen palstan, niin tietenkään ne eivät eläisi sielläkään, koskeivät ole syntyneet maanviljelijöiksi.
Annappahan tuo Antti-serkkukin, tai oikeastaanhan se on vain vähäserkku äidin puolelta. Mies on ison talon ainoa poika ja tuomariksi lukenut. Onpa lisäksi hyvän piirin vallesmannikin, mutta eikös, eikös vain pidäkin heittää vallesmannin virka pois, myydä juhlallinen talo, ja muuttaa kaupungin virkamieheksi ja ostaa kivitalo. Ja joutua vaikeuksiin. Siinä on nyt sitten, Kelhon äijä, sinun kouluviisautesi. Vaikka kyllä sitä meidänkin tyttären pää olisi kestänyt saman kuin sinunkin tyttösi, jos vain olisi tahtonut. Yhtä paljon ja enemmänkin eikä olisi kukkaron pohja alkanut paistaa eikä olisi tarvinnut virkaa ottaa. Se, kunhan olisi vain muuten tiennyt paljon asioita ja kertonut vanhemmilleenkin. Vaan eipä se, Esteri.
Niin, se Antti. Eikö se silloin kun oltiin poikasia, sanonut, että hänellä, Kulhian patruunalla, on pää täynnä sahajauhoja ja sammalia. Että hän suoraan puhuen on vähän yksinkertainen ja tyhmä. Ja vielä myöhemminkin sitä usein toistanut. Mutta niilläpä sahajauhoilla sitä on tultu toimeen, vaikkei olekaan tehty afäärejä eikä nautittu opetusta viisaudessa.
Niinpähän tämä Antti sitten jonakin päivänä viime viikolla ilmestyy Kulhiaan. Eivät ole miehen asiat oikein, sen hän, Kulhian patruuna, näkee jo heti naamastakin. Ja käy heti suoralta kädeltä asioihin käsiksi. Kulhian patruunan pitäisi ostaa toinen puoli hänen kivimuuristaan.
"Miksi?" oli hän, patruuna, kysynyt.
"Se olisi hyvä sijoitus."
"Mitäpäs sinä minun sijoituksistani. Itse sijoitan sen pienen, mitä on sijoittamistakin."
"Mutta sinä et ole koskaan osannut oikein valvoa omia etujasi."
Kulhian patruunan oli täytynyt naurahtaa.
"En minä tiedä kuinka heitä olen valvonut", oli hän vastannut. "Mutta kyllä minä hyvin olen elänyt."