Vaan hänestä näytti siltä kuin olisi Antin ilmeessä ollut jotakin pyytävää ja säikähtynyttä, kun hän nousi kieseihin ajaakseen asemalle.
* * * * *
Kulhian patruuna on jo vanhemmalla puolen ikää ja käveleminen on hänelle raskasta. Voisihan hän hyvin ottaa ajurinkin, mutta tuoreessa syysilmassa liikkuu sentään kernaasti ja katselee vastaantulevia.
Hän on nyt ottanut selvän siitä talosta ja tullut siihen vakaumukseen, että kauppa kannattaa. Jos tätä menoa menee, niin saattaa voittaakin. On ihmeellistä, miten Antti on saanut asiansa tälle mallille ja miten se keksi kääntyä juuri hänen puoleensa. Luulisihan sellaisella miehellä olevan tuttavia kaupunki täynnä. Vaan jospa sillä on asioita muuallakin. Olkoon, eivät ne häntä liikuta. Talojuttu ainakin on selvä. Kulhian patruuna istahtaa hetkiseksi puiston penkille. Kun siihen kauppaan nyt ryhtyy, niin tuhottomasti siihen menee rahaa. Mutta tekeväthän ne muutkin kauppaa tänä aikana, tekevätpä vielä velaksikin, niinkuin Saarenpään taloustirehtööri. Mitenhän senkin miehen oikein siunatuksi lopuksi käy? Kovin liikkuu suurissa asioissa eivätkä ole erinomaiset entuudestakaan. Hän on ainoita miehiä, joille Kulhian patruunan on täytynyt sanottaa, ettei ole kotona, vaikka hyvinkin on ollut ja valehdella, ettei ole rahaa, vaikka on ollut. On niin kovin vaikea kieltää ihmisiltä.
Patruuna lähtee taas liikkeelle. Vai tässä se nyt on, se neljäkymmentäyhdeksän! Onhan hän toki sen ennenkin huomannut, vaikkei ole tullut aavistaneeksi, että tulisi sen kanssa mihinkään lähempiin tekemisiin. Ja Kulhian patruuna menee kadun toiselle puolelle ja toteaa, että onhan se talon näköinen ja kerroksiakin on kolme, mutta paljon, hm, se maksaakin.
Sitten Kulhian patruuna menee sisäänkäytävään ja huomaa siellä kipsiin valettuja äijänpäitä katonrajassa olevassa syvennyksessä. Mitähän nekin siellä oikein pyhittävät? Niinkuin ei tässä osattaisi kulkea ilmankin. On hänelläkin kotona Lönnrot ja Snellman ja Esterillä on pronssinen Topelius, ainakin se on pronssinvärinen, ja puistossa sitäpaitsi valkoinen, marmorinen poika, jolla on siivet selässä. Mikähän sekin oikein lienee? Liian virnaileva ja maallisen näköinen se on enkeliksikin, ja nuoletkin sillä on kädessä. Kun niiden pitääkin aina veistää ne sellaiset alastomina kaahottamaan, panematta riepuakaan ylle. Vaikka korealtahan se sen puolesta näyttää vihreyttä vastaan. Talveksi tytär sen aina korjaa pois. Mitenkähän on, taitavat nuo äijänpäätkin maksaa koko paljon ja korottaa talon hintaa!
Tästä Kulhian patruuna taas muistaa varsinaisen asiansa ja kiipeää portaita ylöspäin. Kuinka se Anttikin nyt sille mallille… jaha, tässä se onkin. Hän painaa nappia.
* * * * *
Puolihämärä, hiukan tuoksuava etehinen, josta ovi saliin on auki.
"Onkohan tuomari kotosalla?"