"Jos maksan, niin kerralla maksan koko homman", sanoo hän yksitoikkoisesti.
Nyt Antti rehahtaa nauruun.
"Sinäpä olet", nauroi hän, "sinunhan pitäisi sitten saada jonkunlainen alennus".
Kulhian patruuna suutahtaa, nyt se jo taas sai rämisevän itsevarmuutensa. Hän aikoo sanoa, että sillä ehdolla maksan, ettet enää puhukaan sahajauhoista ja herkeät ajamasta vääriä asioita. Mutta mitäpä hän! Ja sanookin vain:
"En minä alennuksia tarvitse. En minä siinä kaupassa aio hävitä."
Toisen varmuus tyrmistyttää sukulaismiestä ja hän tulee aivan totiseksi.
"Niinhän se on, että kauppa on kauppa", myöntää hän hiljaisesti. "Mutta kyllä sinä autoit minut pahasta pulasta."
* * * * *
Vasta paikallisjunassa Kulhian patruuna tapaa vaimonsa ja tyttärensä. Hän on kävelemisestä ja kauppakirjain teosta väsynyt ja hän huohottaa astuessaan vaunuosastoonsa.
"Nyt on sitten niin, Esteri", sanoo hän tyttärelleen, "että kun äidistä ja minusta aika jättää, on sinulla talo kaupungissa ja maalla."