Juna nytkähtää ja lähtee liikkeelle.
"Mitä, mitä sinä oikein tarkoitat?" kysyy hänen rouvansa. "Me istumme ja vahtaamme sinua tuntikausia ja sinä vain juokset talokauppoja tekemässä."
"Antilta ostin puolet hänen kivimuuristaan."
"Herrajess sentään! Ethän sinä niitä asioita ymmärrä."
Mutta Kulhian patruuna ei huoli vastata. Hän on väsynyt ja hän nojaa päänsä sohvan kulmaan. Silmäluomet painuvat itsestään umpeen ja pian hän alkaa kuorsata. Siinäpä hän sitten, väliin havahtuen, vuoroin torkkuu, vuoroin nukkuu tämän vajaan tunnin matkan, nukkuu niinkuin mies, jolla on omatunto suurin piirtein reilassa.
Tehdas
"Neuvos käski sanoa terveisiä ja pyytää, että jos patruunan ja patrunessan sopisi, niin sitten illalla seitsemän aikana… Siellä on nyt nuori herrakin kotosalla…"
Kulhian patruuna pyyhkäisee kämmenellään paksuja, harmahtavia viiksiänsä, ja raskaat silmäluomet rävähtävät. On aivan kuin ei hän Kautisten palvelijaa huomaisikaan, vaan koko ajan ajattelisi muita asioita. Ja kuitenkin hän on kuullut jok'ainoan sanan, jopa niitä tarkasti punninnut ja harkinnutkin.
Mutta hänellä on niin paljon muuta mietittävää. Tuollakin nyt, jossakin kamarissa, kuuluu istuvan pitäjän emäntiä, ja kappalaisen rouva on joukossa. Ja hänelle niillä kuuluu olevan asioita. Eiköhän vaan taas liene jotakin siitä olutpruukista, ainaisesta vaivasta. No niin, pääsee siitä. Elleivät osaa kohtuudella juoda, olkoot ilman.
"Niin että millaisen vastauksen minä saan viedä neuvokselle?"