"Iltaa", vastaa Kulhian patruuna tympeytyneesti ja väistää saadakseen jatkaa matkaansa.
Mutta mies on hellittämätön ja asettuu keskelle tietä.
"Herra patruuna ei taida tunteakaan minua", jatkaa mies. "Minä olen juuri tulossa herrasväkeä vastaan. Katsokaa, koko Kautinen on juhlavalaistuksessa."
Kautisten toisen kerroksen ikkunoista kumottavat todellakin tulet, ja
Kulhian patruuna rouvineen pysähtyy neuvottomana.
"Te kai olette sitten Kautisten nuori herra."
"Se sama. Kävin tuolla läänissä katselemassa, — en tiedä, onko se
Kulhian vaiko Kautisten, Liutulla se joka tapauksessa oli…"
"Kyllä se on meidän."
"Sen parempi sitten. Kävin siellä katsomassa, miten ne pojat siellä oikein elävät. Ja kyllä ne elävät suoraan sanoen kuin sorsat. Joka mies päissään ja anteliaalla tuulella vierastakin kohtaan, niinkuin näette."
"Vai niin."
"Niin olivat. Ja onhan nyt sitäpaitsi lauantai-ilta. Ei kukaan lyönyt nyrkkiä pöytään. Sitten tuli kotoa sana, että te tulette meille, ja minä päätin lähteä vastuulle. Eikö se ollut ylevä ja juhlallinen teko?"