"Kieltämättä. Vaikka tässä tapauksessa olisi ehken ollut parempi, että olisitte pysynyt Liutussa."
"Kenties. Mutta lähtiessäni löin minä niinkuin patruuna Sintram ennen… Kai tunnette hänet?"
"Ei, en minä tunne herra Sintramia."
"No, se onkin vain kirjoissa. Minä löin siis muutaman satasen pöytään, kaksi tai kolme, ja sanoin: 'Kas siinä, miehet ja raatajat. Lähettäkää nyt maanantaina mies kaupunkiin ja ostakaa itsellenne viinaa!' Ajattelin, että köyhälle kansalle pitää olla heidän muntrationinsa."
"Perkele!" pääsi Kulhian patruunalta. Ja sitä sanaa hän ei vuosikausiin viljellyt.
Vaan mitäpäs Kautisten poika siitä. Hän vain jatkaa selittämistään eikä huomaa aikaa eikä paikkaa.
"Entä neiti?" kysyy hän. "Kymmeniä vuosia olen kuullut, että teillä on tytär, mutta yhtään kertaa en ole häntä nähnyt."
"Hän ei tullut", vastaa Kulhian patruuna yksinkertaisesti.
"Ei tullut, ei tullut", toisti Kautisten poika itsekseen. "Ehkä se olikin parempi. Miksei hän tullut?"
Kulhian patruuna mietti ja rykäisi ennenkuin vastasi.