"Hän ei vaan tahtonut tulla", virkkoi hän sitten lyhyesti.
"Niinkö? No niin sitten."
Ja nyt Kautisten poika on melkein kuin selvinnyt.
"En minä täällä kyllä pitkä-aikainen olekaan. Viikon tai pari ja siinä kaikki. Katsokaa, herra patruuna, tämä ilmasto ei sovi minulle. Minulle pitää olla enemmän tummuutta ja enemmän vihreyttäkin. Mutta olisin hyvin kernaasti hänet nähnyt. Isäni…"
"Hyvästi nyt, nuori herra", keskeytti Kulhian patruuna, "hyvästi ja tervehtikää isäänne. Varmasti hän ilostuu enemmän saadessaan teidät kotiin kuin jos me sinne kaikin yhdessä menisimme."
Enempää siinä ei sitten enää puhuttu. Ja mitäpä sanottavaa enää olikaan. Kautisten poika jäi seisomaan maantielle ja Kulhian patruuna rouvineen palasi saman tien, jota oli tullutkin. Mutta päivä oli hänelle kieltämättä ollut erittäin tapausrikas. Luopua ensin kokonaisen omaisuuden koroista, tulla sitten kutsutuksi vieraisille ja saada lopuksi eteensä juopporaukka, joka saa parhaimmankin vireen pilalle. Vaimolleenkaan hänellä ei ollut mitään sanomista, kulki vain ja ähki itsekseen.
"Nytkö sieltä jo palattiin?" kysyy tytär.
"Nyt."
"Ja hauskaa oli?"
"Ulkoilma virkistää aina. Sinäkin saisit enemmän olla ulkosalla."