"Luuletko, luuletko sinä", kysyy neuvoksetar viimein, "että hänellä kenties siellä ulkona olisi jotakin?"
"Tarkoitatko jotakin sellaista, jota hän ei voisi tai tahtoisi meille kertoa."
"Niin, jotakin sen tapaista."
Kautisten neuvos on joskus peläten ajatellut samaa.
"Ajattele, että hän esimerkiksi joisi?" sanoo neuvoksetar. "Sitä hän voisi tehdä kotona Suomessakin."
"Tai pelaisi."
"Myöskin sitä. Mutta siihen hänen rahansa eivät riitä, ja velkaan hän ei tahdo kenellekään jäädä."
Neuvoksettaren on selvästikin paha olla. Mutta sitten hänen kasvonsa kirkastuvat.
"Sitten on jälellä vain se mahdollisuus, että hän on rakastunut."
Nyt on Kautisten neuvoksen vuoro naurahtaa.