"Kyllä vouti näyttää. Löydätte hänet siitä toisesta rakennuksesta."
"Kyllähän me."
* * * * *
Kulhian patruuna ja Kautisten neuvos jäävät kahden kesken ja patruuna pistäytyy toisessa huoneessa.
"Ei suinkaan neuvos pane pahakseen pientä lasia näin aamulla."
"Hyvin paljon kiitoksia, patruuna". — Ja neuvos nyökäyttää keveästi. —
"Erittäin mielelläni."
Kautisten neuvos puhuu luontevasti ja pehmeästi, ja varsinkin ällät ja ärrät tulevat kuin musiikin soitto. Ikänsä ovat he, nämä kaksi vanhusta, asuneet naapuruksina, mutta kaukana toisistaan ovat heidän tiensä kulkeneet. Vasta parina viimeisenä vuonna ovat he kuin itsestään ruvenneet toisiaan lähestymään, ja kun Kulhian patruuna aivan äkkiä on tullut myyntipäälle, menee hän kuin luonnostaan neuvoksen luo.
"Minä arvelen, että herra neuvos, joka on lukenut mies ja ollut hovioikeuden jäsenenäkin", oli Kulhian patruuna aloittanut.
Ja Kautisten neuvos oli tapansa mukaan nyökytellyt hopeanharmaata päätänsä. Kääntyä neuvoa kysyen hänen puoleensa, se on patruunan puolelta erittäin ystävällisesti ja luottamuksellisesti tehty. Kuinka suuret patruunan pinta-alat nyt olivatkaan?
"Aijai. Se on kovin paljon, se."