Siinä Kautisten neuvos nyt istuu Kulhian pienemmän vierashuoneen sohvalla ja ajattelee, kylmästi ja seikkaperäisesti, vähintään kymmenettä kertaa samaa asiaa. Vaan Kulhian patruuna ei voi pysyä paikallaan. Hän ottaa ryypyn ja toisenkin, mutta kävelee sitten taas.
"Kovin raskasta tämä on", huokaa hän.
Kautisten neuvos laskee sikarin kädestään.
"Kyllä minä naapurina ja — hm, niinkuin toivon, — ystävänä kehoittaisin olemaan myymättä."
"En siksi", jatkaa hän tovin kuluttua, "etten pitäisi hintaa hyvänä ja sen maksamisen vakuuksia täysin riittävinä, mutta tunnesyistä. Kulhia on jo niin kauan ollut patruunan suvulla…"
"Minulla ei ole lähiomaisia", tulee patruunalta odottamattoman jyrkästi. "Ja sitten minulla myöskin on tunnesyyni."
"Hankitte ainakin varmuuden ja takeet siitä, ettei Kulhia joudu kauppatavaraksi ja että sitä kunnollisesti hoidetaan."
"Voiko sen laillisesti valvoa?"
"Kyllä. Kyllä sen voi tehdä. Ja jäähän teille sitäpaitsi kiinnitys kartanoon."
"Hm. No niin."