* * * * *
Aamuaurinko näkee kookkaan, tukevan miehen verkalleen astelevan maantietä pitkin. Siellä, missä maantie sivuaa järven rantaa, hän seisahtuu ja katselee ympärilleen. Taloista alkaa jo nousta vaaleanharmaa savu, järvi välkkyilee, koko luonto hymyilee ja tuoksuu.
Tällä kertaa ei Kulhian isäntä oikeastaan ajattele mitään. Hän on kuin kulkija, jonka tie on loputon, mutta sittenkin hänen tiensä päättyy entisen patruunan huvilalle. Ja hän tietää edeltäkäsin, kuinka siellä tulee käymään.
Patruuna ojentaa lihavan kätensä ja sanoo:
"Huomenta. Varhainpa te olettekin liikkeellä. Käskittekö panna hevosen talliin?"
Johon hän vastaa:
"Eipä minulla hevosta tällä kertaa olekaan. Jalkaisin tulin huvikseni."
"Vai jalkaisin! Se ei todellakaan ole hullumpaa kesäaamuna. Mutta odotetaan nyt ensin aamiaista ja haastellaan asioista."
Tuohon tapaan se tulee käymään. Silloin Kulhian isäntä tuntee jotakin onnen tapaista ja miettii, miksi patruuna kaikesta huolimatta möi kartanonsa.
Kulhian patruuna lähtee