"Heipäs vain", rämisee hän. "Minne sinä kompuroit?"
"Annatko minun tulla vaunuihisi?"
"Annan oikein. Minne sinä sitten menisit?"
"Kauhajärvelle".
"Sinne minäkin kysymään konetta, kun ovat puintinsa lopettaneet."
"Sittenpä se sopikin hyvin."
Saarenpään taloustirehtööri mutisee itsekseen jotakin, että "kyllähän sinulle aina sopii", mutta Kulhian patruuna ei sitä kuule. Hän painautuu sohvan nurkkaan ja hänestä tuntuu kuin olisi kesä ja lämmin. Saarenpään herra puhuu ja puhuu ja kyselee asioita, ja Kulhian patruuna myhäilee ja myöntelee, kuulematta lainkaan, mistä on kysymys.
Maisemat rientävät ohi, sivuutetaan Linna ja kierretään Kirkkojärvi, mutta Kulhian patruuna ei sitä huomaa. Eikä hän oikeastaan huomaa sitäkään, miten lopulta on jouduttu Kauhajärven puimakoneen viereen.
"Hyvää päivää, patruuna", tervehtii Kauhajärven isäntä.
"Päivää vain, Kauhajärvi. Te täällä, niin sanoakseni, eroitatte jyviä akanoista."