"Niin aina, patruuna. Se meillekin tulee eteen, kun kärsivällisesti odotamme."
Saarenpään tirehtööri ja Kauhajärvi alkavat toimitella asioitansa, mutta Kulhian patruuna istuu vaunun nurkassa ja katselee kullalle kimaltelevia olkia. Aurinko paistaa ja ilma tulee mullalle ja hedelmälle, ja ihmiset touhuavat hymyillen ja asiallisina. Illalla on tanssit, ja hänkin, vanha romu, on tullut katselemaan riihenpuintia. Noin sitä pitää: mies nostaa säkin hartioilleen ja kantaa sen sadan sylen päässä olevaan makasiiniin. Ei, totisesti, kyllä Kauhajärven olisi aika laittaa itselleen rullavaunu, säästäisi sekä ihmisiä että aikaa.
"No miltäs patruunasta tämä meidän homma näyttää?"
"Meneehän se, ei siitä minnekään pääse."
"Taitaa patruunallekin puinti-aika tulla mieleen."
"Hm."
"Sitä kun patruunakin liikkui vain sadoissa hehdoissa ja niin poispäin."
"Hm. Niin vain."
Saarenpään tirehtööri ja Kauhajärven isäntä jatkavat asioittensa toimittamista. Koneiden jyminän ja ryskeen lomasta eroittaa Kulhian patruuna tuon tuostakin Saarenpään tirehtöörin räikeän ja melkein kuin riitaa haastavan äänen, mutta hän muistelee vain kaukaa Kulhian aikoja ja katselee, kuinka vilja katoaa koneeseen ja ihmiset ovat melkein onnellisen näköisiä. Syystuuli lennättää tuon tuostakin silppuja ja akanoita hänen kasvoilleen, mutta hän ei sitä huomaa. Kaikki on niinkuin pitääkin.
"Eikö patruuna lähde taloon?"