Linnan patruuna rämisee, hän on päässyt kavaljeerien joukkoon ja on ylpeä siitä, mutta hän on rikas ja on siitä vielä ylpeämpi. Mitä tuostakin Kelhon luutnantista, joka tekee runoja ja köyhtyy vuosi vuodelta tai Siuruan aatelisherrasta, joka ei osaa muuta kuin olla koppavaa ja sähdätä hevosten kanssa. Pirsatti, silloin kuin Kautisten neuvos ja Kulhian patruuna vielä elivät, silloin oli pienemmältä eläjältä oksat poikki. Älä yhtään mukise, kun sille päälle sattuivat, niin hyväntahtoisia miehiä kuin muuten olivatkin.
"Anna kuulla sitä taidettasi", sanoo Linnan patruuna, "sinähän kuulut musiseerailevan itseksesi."
"Muistatko sinä, Linnan patruuna, milloin Engelbrekt nosti kapinalipun?" kysyi kruununvouti.
"Engelprektikö? Kuuluuko se meille! Kun mies tahtoo kapinoida, niin hän kapinoi."
"Ja lieneekö hänellä ollut lippua ensinkään", keskeytti Kelhon luutnantti.
"Lippu tai ei", sanoi herra kruununvouti, "mutta sitä ei tämä Linnan patruuna tiedä. No, sanoppas minulle, milloin Cesar kulki Rubiconin yli."
"Kuule nyt, kapteeni, minä en istu koulun penkillä."
"Vahinko, ettet ole sitä koskaan tehnyt. Entiset Linnan patruunat olivat".
Herra kruununvouti on noussut seisomaan, hän ei katso keneenkään, silmät ovat ilmeettömät kuin välkkyvät, mustat pallot. Totilasit unohtuvat.
"Sinä tahdot kuulla musiikkia, Linnan patruuna", jatkaa herra kruununvouti. "Etkö jo kuule jotakin?"