Jeesuksen maailmankatsomuksessa on Saatana-nimityksellä syvä merkitys, jota eivät Jeesuksen aikalaiset käsittäneet. Hän puhuu vertauksessa kylväjästä, että Saatana otti pois sanan ihmisten sydämistä. Hän puhuu, että Saatana on yrittänyt oppilaita seuloa. Tässä on kuvannollinen merkitys kouraan tuntuva. Miten voi "sanaa kylvää" ja "ihmisiä seuloa?" On kysymyksessä *pahuus yleensä*.

Pietarille sanoo hän (Matt. 16: 3) Mene pois Saatana! j. n. e., ei hän tietystikään tarkottanut Saatanalla Pietarin personaa, vaan hänen pahoja ajatuksiaan. Samoin puhuu hän Judas Iskariotin salaisesta kavallussuunnitelmasta kun hän sanoo: "— — yksi teistä on perkele".

Evankelistat nimittävät pirua eri nimityksillä. Matteus kutsuu häntä "viholliseksi", Luukas "perkeleeksi" (dinvol), Markus "Saatanaksi". Ei siis käsitetä realistista henkilöä jolla on varma nimitys, vaan kuvannollista käsitettä pahasta. Eivät apostolitkaan puhu perkeleestä olemassaolevana henkilönä, vaan pahan personoituna käsitteenä erottaakseen paheen käsitteen hyveestä. Uudessa testamentissa kerrottu satu Jeesuksen kiusaamisesta näyttää olevan kuvannollinen puhe hyveen taistelusta pahetta vastaan. Jos tuo todella olisi kirjaimellisesti tapahtunut, että pahahenki vei Jeesuksen korpeen perkeleen kiusattavaksi, merkitsisi se, että pyhähenki ja perkele tekivät salaliiton Jeesusta vastaan. Edellinen kuletti Jeesuksen korpeen, jälkimäinen tuli häntä kiusaamaan. Teologiselta katsantokannalta, ottaen huomioon Jeesuksen ja pyhänhengen keskinäisen suhteen, tekivät molemmat liittolaiset turhaa työtä, sillä heidän piti jo ennakolta tietää, että Jeesus, Jumalan poikana loistavasti kiusauksesta suoriutuu ja piru saa pitkän nenän. Eihän piru, uskonnollisen katsantokannan mukaan, omistanut palastakaan "maailman valtakunnista", nehän olivat jo Jumalan perintöruhtinaan Jeesuksen omaisuutta.

Kun kiusaushistoria puhdistetaan yliluonnollisista lisäyksistä, niin jää jälelle vertauksellinen kuvaus hyvän ja pahan taistelusta ja hyvän voitosta. Samallainen on Johanneksen kuvaus pimeyden ruhtinaasta ja valkeuden ruhtinaasta.

Jeesuksen jälkeläisten käsitys pirusta.

Jeesuksen lähimmät seuraajat, — apostolit, käsittivät Jeesuksen oppia kirjaimellisesti ja siksi kehittyy pirun personallisuus täydellisemmäksi heidän opeissaan, ollen se maailman ruhtinas, kiljuva jalopeura, ja sen taistelu Jumalan kanssa saa selväpiirteisempiä muotoja. Hebrean rabbien uudempien apokryfikirjojen mielikuvitustarujen vaikutus on silmäänpistävän tuntuva.

Juutalaisten Messias-uskolla oli tässäkin huomattava osa. Jeesuksen seuraajat olivat varmoja, että Jeesus oli se tuleva Messias. Epäileville heimolaisilleen, jotka odottivat Messiasta juutalaisen valtakunnan uudelleen kohottajana, koittivat he selittää, että Jeesus oli se profeettojen ennustama Messias, mutta hänen valtakuntansa "ei ole tästä maailmasta", eikä perkeleen valtakuntakaan, ja niin syntyi lunastusoppi. Yhdistettiin kaikki yksityiset sanat, lauseet ja tapaukset mitkä arveltiin olevan asialle eduksi ja muodostettiin yhtenäinen järjestetty lunastussysteemi. Pirusta tuli mahtava mies, jonka valtaa ei voitu muuten kukistaa, vaan piti Jumalan ainoan pojan kuolla, sovittaakseen ihmisten synnit, jotka hänen oma vihollisensa oli tuonut maailmaan!

Todellakin oli piru sangen tyhmä. Hän meni itse Juudaksen sisään ja kiihotti hänet antamaan Jeesuksen ilmi juutalaiselle virkavallalle. Sitä juuri Jeesus tarvitsikin. Siis piru antoi vastapelaajalleen valtit käsiin!

Jeesus sai vastustajastaan voiton, mutta ei niin suurta, että se olisi ollut lunastettaville tarpeeksi, piru jäi edelleen eloon ja "käy ympäri kun kiljuva jalopeura, etsien kenen hän nielisi". Kristus kävi helvetissä "pirua tappamassa", mutta hänen poistuttuaan meni elämä siellä entistä menoaan, ja helvetin asukasluku lisääntyi huimaavaa vauhtia. Ihmiskunta ei koskaan ollut avuttomampana perkeleen kynsissä kun lunastustyön ja Jeesuksen "voiton" jälkeen.

Kristinusko levisi laajalle, etenkin Raamatussa. Roomalaiset olivat monijumaluuden tunnustajat. Kristinusko tunnusti monijumaluuden (kolminaisuuden) tyydyttääkseen roomalaisia, joiden uskonnosta useita tapoja säilytettiin ja sisällytettiin kristinuskoon. Piru nousi miltei Jumalan arvoon. Kristityt sanovat pakanuutta perkeleellisyydeksi, mutta juuri näiltä pakanoilta ovat kristityt perkeleensä lainanneet. "Pakanakansojen" piru nousi kristittyjen kesken mahtavaksi valtijaaksi.