Pirun esiinmanaamiseen tarvittiin manaussanoja ja niitä oli useanlaisia ja piti ne lukea virheettömästi, jos mieli saada pirun tulemaan. Olipa noitakirja, jossa oli yksityisistä sanoista ja numeroista muodostettuja manaussanoja. Sen omistajalla oli valta manata piruja, antaa niille käskyjä ja käyttää heitä apunaan.
Eräät manaussanat olivat seuraavat: "— — ja että sinä + Amala + Satm + Fara + Lamim + Saumi + ma + kohta täyttäisit mitä pyydän. Tule, tule, tule!"
Monilla muilla tavoin voitiin piruja kutsua.
Noidat tekivät kaikkea "alaansa kuuluvaa", keittivät rakkausjuomia, estivät vihollisia tulemasta, kostivat niille, muuttivat savea kullaksi, ihmisiä eläimiksi ja päinvastoin, veivät tai toivat eläinonnea, aina miten heitä kohdeltiin. Se vaan noitien kunnioitusta ja pelkoa lisäsi ja se oli itse noidille edullista. Se kehittyi tulojatuottavaksi ammatiksi.
Noidilla oli yhteisiä kokouksia, joita pidettiin synkissä metsissä, tulivuorien juurella ja hautausmailla. Jokaisessa maassa oli noitien juhlapaikka ja juhlat kerran viikossa.
Juhlat olivat eri maissa erilaiset, paikallisten olojen mukaan. Saatana esiintyi väliin hallitsijana valtaistuimella väliin alttarilla pappina ja väliin jonkun elukan muodossa; oli väliin pahalla päällä, väliin taas leikkisä, jolloin lauleli ja soitteli noita-akoille, jotka häntä uskollisesti palvelivat.
Ensin pidettiin jumalanpalvelus sakramenttineen, jonka jälkeen alkoi varsinainen juhla helvetin herkuilla katettuine juhla-ateriapöytineen.
Oikeudenkäynnit noitia vastaan.
Meistä näyttää järjettömyydeltä kaikki se, mitä keskiaikana uskottiin, mistä puhuttiin ja kirjoitettiin, aikana jolloin kirjotettiin paksuja kirjoja turhista väittelyistä, kuten esim. siitä, oliko neitsyt Marialla jälkipoltteita Jeesuksen syntyessä, aikana jolloin uskottiin, että on noitia olemassa, ja siinä uskossa jonkun ihmisen polttaa, tai muuten surmaa, rangaistakoon kuolemalla. Kaarle Suuri katsoi noituuden siis petokseksi ja rankaisi luuloteltujen noitien murhaajia kuolemalla. Inkvisiittorien olisi käynyt huonosti. V. 840 kuollut järkevä piispa Agopardus moitti kansan uskoa noitiin. Kauvan aikaa määräsi kirkkokin vain lievempiä rangaistuksia noitauskojille, ja useat paavit pitivät noituutta typeränä epäuskona: Unkarin kuningas Koloman (1095—1114) lausuu eräässä käskykirjeessään: "Noitia ei ole olemassa, eikä niiksi itseään luulevia vastaan ole nostettava oikeudellisia kanteita".
Mutta tällainen katsantokanta ei kestänyt kauan. 13 vuosisadalla, selitti jo Aquinon Tuomas, että noituus ei ole mielikuvitusta, vaan totta. Samalla vuosisadalla annettiin inkvisitsionioikeus Dominikaanimunkkien käsiin.