Veden jumalan nimi oli *Ahti*, arvokas ukko, jolla oli pitkä, merenruohoinen parta. Hän asui kallionluolassa *Ahtolassa*, ja hänellä oli äärettömät aarteet, jotka hän oli merenkulkijoilta ryöstänyt ja harvoin takaisin antoi. Hänen vaimonsa oli antelias *Vellamo*, jolla oli sininen lakki, kaislapaita ja vaahtoinen vaippa yllä. Hänellä oli monta kaunista, mutta huikentelevata lasta, ja aallon tytär, *Aallotar*, harjaili välistä kalliolla pitkiä hiuksiansa harjalla hopeapäällä.
Maan valtava äiti oli *Maa-emo*, ja häneltä rukoiltiin runsaita viljavuosia. Metsän kuningas oli vanha, ruskeapartainen *Tapio*, jolla oli päässä korkea havuhattu ja naavaturkki yllä. Hänen asuntonansa oli kaunis *Metsola*, jossa Tapiolla oli kolme linnaa ja raha-aitta, jonka kultaista avainta hänen vaimonsa *Mielikki* kantoi vyöllään. Tältä pyysi metsästäjä hyvää metsäonnea, ja jos hän näki hänen vihaisena, rumissa, huononpuoleisissa vaatteissa, kävi metsästys huonosti; mutta jos hän näki hänen lykkyvaattehissa, kädet kullan käärehissä, kaula helmissä hyvissä, silloin hän oli varma onnestaan. Sillä kaikki metsän eläimet olivat Tapion karjaa; hänellä oli monta palvelijaa ja hyvästi kasvatettuja lapsia. *Nyyrikki* veisti pilkkuja puihin, ettei metsästäjä eksyisi; *Pellervo* johdatti karjan kotiin; *Tuulikki* levitti punaisen silkkihuivinsa sillaksi ojan poikki. *Metsän piika*, Tapion pieni palvelustyttö, eli sulalla vedellä ja soitteli niin suloisesti huilullansa, että Mielikki heräsi aamu-unestaan ja kuuli metsästäjän rukoukset.
Juhannustulet ovat jäännöksiä muinaissuomalaisten auringon jumalan juhlista, samoilta ajoilta ovat Helatorstai-iltana poltetut "Helkavalkeat".
Haltijoihin uskominen oli viime vuosisadalla yleistä, ja niistä toisia kunnioitettiin hyvinä henkinä, toisia hyviteltiin kun luultiin niiden voivan antaa onnea ja menestystä, sekä elukan onnea. Sitä varten annettiin esim. "huoneenhaltijalle" uutispuuroa, sekä lehmän poikimisen jälkeen ensi kerran tehtyä juustoa, uutisviljaa ja jouluolutta, viskaamalla ne uuninkoloon.
Keväällä lehmiä ulos laskettaessa, meni emäntä hajareisin navetan oven päälle, seinään kiinnitettyyn tankojen päälle, seisomaan ja siitä laskettiin lehmät läpi kun niiden nenä ensin oli tervattu. Sen piti suojella lehmiä laitumella kaikellaiselta vahingolta.
Erikoiset noitien yöt olivat pitkäperjantai- ja pääsiäis-yöt, jolloin noita-akat kulkivat navetoissa, keritsivät lehmistä ja lampaista karvoja, jättivät kaikellaisilla sotkuilla täytettyjä pusseja, lihakappaleita y. m. navettoihin. He luulivat sillä voivansa vahingoittaa naapurinsa elukoita. Sen uskottiin voivan tapahtua perkeleen avulla. Vieläkin on sellainen usko osaksi vallalla.
Vieläkin on maaseuduilla kaikellaisia "poppamuijia" ja "poppamiehiä", joilta haetaan apua erikoisiin tauteihin, etenkin kun luullaan, että joku vihamies on kironnut johonkin tautiin, jota lääkärit eivät voi parantaa. — Sellaisten "noitien" asunnoissa on kaikellaisia luita, pääkalloja y. m. kauhua herättäviä esineitä, joilla he lyövät "afääriä", vaikka heidän "tietonsa" supistuvat mitättömiin. Vielä on suuri joukko kaikenlaisia taikatemppuja, joita kävisi pitkäksi ja tarpeettomaksikin luetella, siksikin, että edempänä kerrottavissa pirun metkuissa on paljon sellaista, joita meillä vielä miltei näihin asti on uskottu tosiksi.
Sadut jättiläisistä y. m. sekä Väinämöisestä, joka kävi Tuonelassa, löytyvät Kalevalassa.
Suomen Jumala on pääasiassa juutalaisilta lainattu ja tullut kristinuskon mukana, samoin perkele enkeleineen. Usko niihin alkaa jo hävitä maastamme ja tieteelliset totuudet voittavat alaa, huolimatta kirkon epätoivoisista ponnistuksista taikauskon ylläpitämiseksi.
Piru Mooseksen kirjoissa.