— Se oli vaan leikkiä. Minä tahdoin vaan vähän peljättää sinua, vastasi toinen.
— Tämä on myöskin leikkiä. Eihän koira siitä pahene, vaikka karvat kastuvat! lausui Hiski ja sysäsi toverinsa jokeen. Nyt on liittomme vahvistettu. Mene ja kerro terveisiä Jukalle uudelta liittoveljeltä! lisäsi hän, jatkaen levollisena matkaansa, kuulematta Roiston pahaa ennustavia uhkauksia.
* * * * *
Hiskin äiti sairastui kovasti ja tunsi kuolemansa lähestyvän. Annukka istui uskollisesti hänen vuoteensa vieressä, holhoen häntä. Hiski oli lähtenyt pappia noutamaan.
Huomattuaan sairaan nukahtaneen, alkoi Annukka siistiä tupaa, lakaisi laattian, pyyhkieli tomut, korjasi pois liiat tavarat ja asetti angervan kukkia akkunalle veteen sekä jätti oven auki, että raitis ilma pääsi sisälle virtaamaan.
Kun sairas heräsi, tuntui hänestä siltä, kuin olisivat hyvät hengettäret käyneet tuvassa. Ilma tuntui niin raikkaalta ja angervan kukat levittivät suloista tuoksuansa.
— Jopa sinä, hyvä lapsi, olet taas siinä, sanoi hän, huomattuansa
Annukan.
— Enhän voi toki jättää teitä yksin, kun olette niin heikko, vastasi
Annukka.
— Heikkohan minä olen enkä enää kauan viivy tässä maailmassa. Olisin kumminkin suonut niin kauan eläväni, että olisin nähnyt sinut miniänäni. Hiski ei koskaan huoli kenestäkään, ellei hän sinua saa, vastasi sairas.
Annukka olisi heti, kun Hiski kihlasi hänet, mielellään ilmoittanut sen, vaan ei ollut uskaltanut siitä ruveta puhumaan, kun sairas oli niin heikko. Nyt hän sen ilmoitti ja pyysi kumminsa siunausta.