— Mitäpähän minä muuta voisinkaan teille antaa? Suokoon Jumala teille onnea! huokasi Sanna ja vaikeni hetkeksi.
— Yhden asian tahtoisin mieleesi painaa, alotti hän sitten. Sinä autoit keväällä isääsi viinanpoltossa. Älä sitä enää koskaan tee, sillä siitä voi seurata paljo onnettomuutta. Et tule enää olemaan isäsi vallassa ja voit siis kieltäytyä siitä, sillä se on synti.
— En, en koskaan suostu siihen enää, vakuutti Annukka, otti pöydältä savustuneen Uuden Testamentin ja alkoi lukea siitä sairaalle.
Illemmalla tuli pappi ja ripitti sairaan. Pastori Saarni oli herttainen opettaja. Mielellään hän lohdutteli murheellisia ja käveli mielihyvällä pitkiäkin matkoja, saadaksensa ojentaa pyhän sakramentin ijankaikkisuuteen astuville. Sanankuulijansa rakastivat häntä kuin isäänsä. Annukan äiti oli aikoinaan ollut palveluksessa hänellä ja siitä syystä oli hän aina osoittanut erityistä ystävyyttä Annukkaa kohtaan.
Vierashuonetta ei torpassa ollut. Kipitettyään sairaan, astui pastori ulos tuvasta ja ihanteli tyyntä, kaunista luontoa. Hiski vei tuolin aitan eteen pihlajan juurelle ja pyysi häntä istumaan. Annukka tarjosi hänelle virvokkeiksi mansikoita maidon keralla. Kahvia ei vielä siihen aikaan käytetty metsätorpissa.
Lähtiessään kävi pastori vielä sairasta puhuttelemassa. Lassi meni häntä saattamaan kotiin. Sieltä palattuaan tapasi hän vanhan naapurinsa, jonka kanssa aina oli ystävyydessä ja sovinnossa asunut, kylmänä. Hiski ja Annukka istuivat itkusilmin kuolinvuoteen ääressä. Syvä surun ja kaipauksen tunne valtasi Lassinkin mielen.
Pienten hautajaisten pidettyä ryhtyivät Sahilaiset jälleen töihinsä. Kiiru heinänteko alkoi. Annukka auttoi uskollisesti miehiä. Suloisissa mietelmissä, vaikka tosin kummiansa kaivaten, asteli hän työpaikoille kudelmaansa kutoen. Valkeat sukat ja punaista suissa — ne tulivat niin kauniit hänen mielestänsä. Mitäpä siitä, vaikka hän käyttikin hiukan tuota ilon ihanata väriä. Eipä hän niitä itselleen kutonut. Pastorille hän ne aikoi antaa, kun kuulutuskirjaa mentäisiin teettämään. Tapa on sellainen. Talollisten tyttäret vievät paidan, torpan tytär vie sukat.
Pidettiin sitten tuonnempana pienet häät Sahin torpassa. Niemelän isäntäväki oli myös käsketty häihin. Isäntä suostui siihen, että molemmat torpat yhdistettäisiin, joten Sahilaisten työalat paranivat. Kaisakin oli häihin käsketty, mutta hän ei tullut eikä siitä hää-ilo paljoa vähentynyt, vaikka hän poiskin jäi.
II.
"Muruja on elon onni,
Suurin osa suruja."