Hän saapui jo pihalle ja asetteli kelkkaansa seinukselle. Talon vaimo tuolla vei halkoja tupaan. Kummallista! Hän heitti halot sylistänsä ja juoksi tulijaa vastaan. — Annukka! Oletko sinä Annukka! huudahtaa hän syleillessään vierasta.
— Olen! Sahin onneton Annukka?
— Tule sisälle — tule sisälle siunattu vieras!
Ja hän taluttaa hänet kädestä sisälle ja juhla alkaa tuossa pienessä uudistalossa. Annukka oli tavannut vanhat ystävänsä. Kaikki kiertyivät hänen ympärilleen tervehtelemään häntä. He ilmoittivat vilpittömästi ilonsa tästä jälleen näkemisestä. Mari ja Hilma olivat kasvaneet jo aikaihmisiksi.
— Sellainen olisi jo pikku Annikin! huokasi Annukka ja kertoi heille, mitä oli tapahtunut. Se teki hänen ystäviinsä erinomaisen vaikutuksen. Mies ja vaimo katselivat hetken aikaa sanatonna toisiaan.
— Se oli siis kuitenkin hän! lausui viimein mies.
— Aivan varmaan oli se pikku Anni, kertoi vaimo. Sitte juttelivat he Annukalle, että he monta viikkoa sen jälkeen, kun Sahilta olivat lähteneet, olivat Savossa kuleksiessaan nähneet mustalaisjoukon kiireesti ajavan heidän ohitsensa. Lapset olivat sanoneet silloin kuulleensa lapsen äänen heidän joukostansa huutavan: Hilma! Mari! Viekää minut kotiin! He eivät olleet voineet sitä miksikään uskoa, vaan luulivat lastensa, erehtyneen.
Annukan oli mahdoton tunteitansa hillitä tätä kuullessaan. Se oli viimeinen tervehdys pikku Annilta. Tuo sisällinen, salainen aavistus oli siis tosi. Hän ei ollutkaan kuollut, hän oli vaan kadonnut!
— Minun tyttäreni elää! Minä etsin häntä niin kauan, että löydän, vaikka minun tarvitseisi kulkea maailman ääriin saakka! huudahti hän sanomattoman liikutuksen vallassa.
Hän olisi jo samana päivänä kääntänyt kelkkansa Savoa kohden, johon hänen halunsa nyt paloi, mutta ystävänsä eivät päästäneet häntä. He tahtoivat pitää häntä vieraanansa edes muutamia päiviä, saadaksensa osoittaa hänelle kiitollisuuttansa. He eivät olleet enää köyhiä. He olivat jo ostaneet itselleen maapalstan, johon uudistaloa rakensivat. Hän vietti siis heidän luonansa muutaman hupaisen päivän. Ja hän oli tullut aivan varmaan vakuutukseen tyttärensä löytämisestä.