* * * * *
Tyytyväisenä istuu kirkkoherra Saarni keinutuolillansa kuistilla. Huomenna on Juhannus ja paljon vieraita odotetaan pappilaan. Palvelijat juoksentelevat edestakaisin. Pitäjään nuorisoa soutelee kirkkosalmella. Veneet ovat täynnä kukkia ja lehtiköynnöksiä, joilla mennään koristelemaan huonetta keskikesän juhlaksi.
Entistä iloisempana silmäili kirkkoherra ympärilleen ja käänteli kirjan sivuja. Salista kuului valtaava pianonsoitto. Sitä nautintoa oli hän jo kauvan kaivannut, melkeimpä siitä saakka kun leskeksi jäi. Miehen ja naisen ääni kuului soiton ohella heleältä ja raikkaalta. Rakkaita olivat laulajat siellä sisällä sillä ne olivat — Kalle ja Anna Heilina.
Tänään vasta olivat he tulleet. Rouva Heilina oli myötä. Anna ei ollutkaan hänen oma lapsensa, vaan oli hänen ottotyttärensä. Mutta yhtä rakas oli hän siltä hänelle. Huomenna aiottiin viettää Kallen ja Annan kihlajaiset.
Ensimäisillä sanoillansa, jo ensi katseellansa oli Anna lumonnut kirkkoherran mielen ja oli hänelle tytärtä rakkaampi. Jotakin tuttavallista, ennen nähtyä oli Annan kasvoissa, jota hän ihmetteli, vaan ei voinut käsittää, ketä se muistuttaa.
Iltakello soi juhlallisesti ja tyyneys vallitsee kaikkialla. Lauluja kuuluu vesiltä ja karjan kellojen ääni alkaa kuulua yhä lähempää. Vanha Tiina, tuo uskollinen emännöitsijä, joka on ikänsä palvellut kirkkoherraa, pyysi herrasväkeä menemään puutarhaan, jossa kahvipöytä odotti heitä. Se oli hauska käsky ja pian olivat he kaikki siellä.
Anna oli sanomattoman onnellinen. Ensikerran iässään sai hän nyt oikein vapaasti ja kodillisesti nauttia kesän ihanuutta maalla. Kalle talutteli häntä pitkin käytäviä ja näytteli hänelle kaikkia puutarhan merkillisyyksiä. He olivat juuri puutarhan etäisimmässä kulmassa tiheimmässä pensaikossa, kun Anna huomasi peipposen pesän oksalla. Miten kaunis se oli hänen mielestänsä! Siinä oli jo muutamia pieniä munia. Kalle nosti viheriän puutarhapöydän pensaan juurelle, että hän ylettyisi paremmin katselemaan sitä, sillä linnun pesää ei hän ollut ennen vielä nähnyt.
Kirkkoherra istui rouva Heilinan kanssa ruohosohvalla ja keskusteli vakavista asioista. Pian huomasi hän, että rouva Heilina oli ylevämielinen, ja lahjakas nainen. Tunnit kuluivat melkein huomaamatta ja he vaipuivat yhä syvemmälle uskonnollisiin puheisinsa. Viimein palasivat Kalle ja Anna heidän luokseen ja sitten alkoi puhe taas liikkua köykäisemmillä, jokapäiväisemmillä aloilla, kun Anna kaatoi kahvia heille suuresta pannusta.
— Kummallista, kuinka hän muistuttaa, ajatteli: kirkkoherra katsellessaan Annaa, mutta kenestä hän muistuttaa.
Ratinaa kuului maantieltä, joka kulki puutarhan sivuitse. Eräs vaimo tuli sieltä, kutoen sukkaa ja vetäen pieniä nelipyöräisiä rattaita.