Mutta nyt lähestyivät he jo Sahin torppaa. Rajummasti rupesi Annan sydän sykkimään, lähestyessään sitä paikkaa, jossa oli ensi kerran nähnyt päivän valon, ja samoin Annukankin, sillä siellähän hän oli elänyt niin onnellisena ja niin onnettomana.
He olivat juuri kääntymäisillään torppaan vievälle tielle, kun eräs vaimo maantiellä tuli heitä vastaan. Kalle ja Anna eivät voineet nauruaan pidättää, nähdessään hänen kumartavan niin syvälle, että oli vähällä menettää tasapainonsa ja pudota istualleen.
— No, no, älä meitä niin pelästy, mummuseni! lausui kirkkoherra.
— Enhän minä teitä! Tuotahan minä vaan Annukkaa, kun se nyt noin on kunniaan korotettu, että matkustaa teidän kanssanne! vastasi vaimo, joka oli Kaisa, Annukan täti. He läksivät ajamaan torpalle, mutta Annukka astui alas rattailta ja käveli Kaisan kanssa jälessä sekä kertoi hänelle löytäneensä tyttärensä.
— Enkö sitä sanonut jo, ettei lapsi avannossa ollut! Ne mustat höyhenet tiesivät kuitenkin jotakin! huudahti Kaisa lyöden käsiään yhteen ja ihmetellen.
Torpalle tultuaan kävivät kaikki tervehtämään Kaisaa, joka oli kovin hämillään nähdessään niin paljon herrasväkeä ympärillään. Hän ihmetteli rouva Heilinan ja Annan hienoja pukuja eikä uskonut, ellei saanut hiukan hypistää, kummoista kangasta ne olivat. Ja Anna oli hänen mielestään aivan yhtä kaunis, kuin enkelinkuvat kirkon alttaritaulussa.
— Voi! voi! jospa Hiskikin ja Lassi heräjäisivät haudoistaan tätä näkemään! huudahteli hän.
Sitäpä Annukkakin toivoi, vaikka hän muutoin tunsikin olevansa jälleen onnellisin ihminen maailmassa. Olihan hänen sydämensä sisällisin hartain toivo toteunut.
Sahin torppa oli jo hävinnyt. Pellolla kasvoi puita ja huoneet olivat pois viedyt. Mutta koivut ja kuusi tuolla rannalla seisoivat vielä yhtä juhlallisen näköisinä, kuin ennen. Karhunpääkallotkin rippuivat vielä kuusessa Lassin ja Hiskin voitonmerkkeinä. Ainoastaan sauna oli säästetty, sekin jo itsestään maahan vaipumaisillaan. Anna avasi sen oven ja katsoi sisälle. Huudahtain paiskasi hän oven kiinni ja vetäytyi takaisin. Kalle avasi oven ja näki kurjan olennon makaavan siellä.
— Kuka sinä olet? kysyi hän, ja kaikki tulivat ovelle katsomaan häntä.