Tuo talvi, jona Sahin miehet tappoivat karhun, muuttui kevääksi niinkuin muutkin talvet, kun aika tuli. Kesä tuli liiankin pian, sillä Hiski olisi vielä ajellut hirsiä metsästä uutta tupaa varten. Syystalvella oli hän metsästellyt, ampunut lintuja ja oravia eikä ollut silloin kerinnyt hirsien toimeen ryhtymään. Tuvan teko täytyi jättää toiseen vuoteen, kun lumi suli maalta ja hirret jäivät metsään.
Kevät tuolla sisämaassa on sanomattoman ihana. Se ei ala aikaisin ja edisty vitkaan, kuten rantamailla. Muutamina päivinä huhti- ja toukokuun vaiheilla tuntuu erittäin lämpimältä, ilma näyttää väräjävän päivän säihkyvissä säteissä ja parin päivän kuluttua jo virtailevat vahvat kinokset vetenä laaksoihin ja kokoutuivat lampeihin, joista sitten puroset hyrskien hyppivät järviin. Lahnankukat — rentukat — puhkeavat purojen partailla ja viikon, parin kuluttua jo vihannoivat laaksot, niityt ja metsät. Uusi elämä on alkanut kaikkialla.
Annukalla oli tänä keväänä ollut entistä enemmän työtä. Kumminsa Sanna oli muuttunut hyvin kivuloiseksi ja hän kävi auttamassa siellä joka päivä. Olipa vielä eräs seikka, joka lisäsi Annukalle työtä. Tähän aikaan oli hallitus kieltänyt yksityisiltä viinanpolton. Torppareilla ei sitä oikeutta ennestäänkään ollut. Mutta kuitenkin valmistettiin sitä usein salaisesti metsätorpissa, koska siitä saatiin helposti rahoja eikä sitä silloin vielä kansan kesken kovin suurena rikoksena pidetty. Lassi oli ennenkin sellaista tointa harjoittanut. Kevättalvella juolahti se taas mieleensä ja Annukka auttoi siinä isäänsä. Hän tiesi saavansa osan rahoista ja istui siis mielellänsä öillä polttimon ääressä Tarvaskosken rannalla kuusikossa ja kohenteli tulta viinapannun alle. Pimeyden keskellä luvattomassa työssä olisi hänen luullut pelkäävän, vaan siitä ei hän mitään tiennyt. Hänestä oli niin hauskaa katsella roihuavia liekkejä, jotka valaisivat niin juhlallisen ja salaperäisen näköisiksi lumiliinoissaan lepäävät kuuset. Koski kuohui, pakkanen paukkui oksissa, tähdet kiiluivat taivaalla ja kirkkaina, kuin timanttihelmet, tippui kielletty hedelmä astiaan. Annukka vaipui sulo-unelmiin liekkien loistossa. Hän iloitsi rahasta, jolla sai ostaa koreuksia. Hiskikin oli luvannut tehdä uuden tuvan ja — — —
Niin, Hiski! Oliko siinä mitään ihmeteltävää, ettei hänkään voinut viihtyä kotonaan, vaan kiiruhti korpeen Tarvaslammin rannalle, vaikka hän ei ollutkaan mielistynyt koko siihen toimeen, jota siellä harjoitettiin? Mutta kaunis keittäjätär veti häntä puoleensa. Ja siellä sitä juteltiin totta ja pilaa ja laulettiin ja vietettiin hupaista elämää kirkkaina kevätöinä — — —
Hiskin tupa, josta Annukka oli uneksinut, jäi kesken, kun kevät tuli niin aikaisin. Annukka oli käynyt isänsä asioilla kevään kuluessa useita kertoja Niemelässä, jonka maalla Sahin torpat olivat. Hän oli sievä, sorea tyttö eikä siis ollut ihmettä, että hän oli alkanut herättää Niemelän Jukan, talon tulevan isännän, huomiota. Jukka tulikin usein puhuttelemaan häntä. Vaikka kylässä tiedettiin puhua paljonkin pahaa Jukasta, osasi hän kuitenkin miellyttää tyttöjä puoleensa. Kummallisilla tunteilla Annukkakin palasi usein Niemelästä. Hiski oli hänelle rakas. Mutta hän ei ollut koskaan puhellut hänelle mitään rakkaudesta. Hiski oli kauniimpi kuin Jukka — mutta Jukka oli rikas! Hän oli aivan totisen näköisenä kysynyt kerran, eikö Annukan tekisi mieli päästä Niemelään emännäksi. Annukka ei muistanut, että Jukka oli tehnyt monta nuorta tyttöä onnettomaksi.
Annukka oli koko kevään odotellut Laukku-Pekkaa tulevaksi heille. Nuo hohtavat markat, joita isänsä hänelle oli antanut valvojaisista, polttivat hänen taskussaan ja hänen olisi välttämättömästä ollut saatava uusi huivi paimenpäiviksi päähänsä.
Tulipa viimeinkin tuo odotettu vieras. Tervehdittyänsä avasi hän laukkunsa ja lateli, levitteli pöydälle kirjavia tavaroitansa. Annukan silmät loistivat ilosta, valikoidessansa huivia ja esiliinoja. Löysipä viimein mieleisensä ja pitkä tinkiminen alkoi. Venäjän mies huojensi huojentamistaan ja Annukka antoi hänelle rahat. Hän sai huivin, esiliinan ja muita koreuksia, "silkkiliinat silmillensä, punapaulat päänsä päälle".
— A onhan sulla rahoah, tenkoah on kuin jeätä. Osta sie vielä! Silkkiä on, shoaliah on.
— Ei minulla enää ole rahaa, millä ostan, vastasi tyttö.
— A tiiänhän mie, että on. Rikashan sulia on sulho. Tuo huomenna kihlat. Komean osti silkin, punalaitaisen, ja sormuksen osti.