— Se käy hyvinkin päinsä, setä Prudence vastasi ja lisäsi, kääntyen
Frycolliniin päin:
— Fry, kömmipäs pystyyn!
Neekeri suoristautui.
— Nojaa selkääsi tuohon seinään, setä Prudence jatkoi, — ja te, Phil Evans, nouskaa hänen olkapäilleen, samalla kun minä tuen häntä, ettei hän lysähdä altanne.
— Hyvä on, Phil Evans vastasi.
Hetkistä myöhemmin hän seisoi polvillaan Frycollinin hartioilla, silmät aukon tasalla.
Aukossa ei ollut sellaista mykiömäistä lasia kuin laivan ikkunassa, vaan siinä oli tavallinen ruutu. Vaikkei se ollut kovin paksu, jäi Phil Evansille kuitenkin perin rajoittunut näköala.
— Mitä siitä, lyökää se rikki, setä Prudence sanoi. — Ehkä sitten näette paremmin.
Phil Evans iski bowie-puukkonsa varrella pikku ruutua, joka helähti kuin hopea, mutta ei mennyt rikki. Toinen isku oli kahta kovempi. Sama tulos.
— Sekin vielä! Phil Evans huudahti, — murtumatonta lasia!