Albatrossilla oli nyt niin huima vauhti, että jo ennen kello kahdeksaa pisti läntisellä taivaanrannalla esiin senaatintalon kupukatto, joka sitten pian katosi vastakkaiselle suunnalle.
Nyt ilmestyi Robur ilma-aluksensa kannelle. Molemmat matkustajat kiirehtivät puhuttelemaan häntä.
— Insinööri Robur, setä Prudence sanoi, — nyt olemme joutuneet
Amerikan rajalle. Meidän mielestämme saa tämä pila jo riittää…
— Minä en koskaan pilaile, Robur keskeytti.
Hän antoi merkin. Albatross painui nopeasti maata kohti, mutta samalla vauhti kiintyi niin hurjaksi, että täytyi hakea suojaa kajuutasta.
Tuskin oli hytin ovi sulkeutunut setä Prudencen ja Phil Evansin jälkeen, kun edellinen ähki:
— Vähältä piti, etten kuristanut häntä!
— Täytyy yrittää karata! jälkimmäinen vastasi.
— Niin juuri, maksoi mitä maksoi!
Samassa heidän korviinsa kuului pitkällistä pauhinaa. Se tuli mereltä, joka vihaisena tyrskysi rantakalliota vasten. Siellä oli Tyyni Valtameri.