Tyhjyyden pohjalla hän oli nähnyt rajattoman meren. Hänen hiuksensa olisivat varmasti nousseet pystyyn, elleivät ne olisi olleet niin takkuisen kähärät.
— Meri..! Meri…! ulvoi hän.
Ja hän olisi kellahtanut nurin, ellei kokki olisi sattunut paikalle ja ottanut häntä syliinsä.
Tämä kokki oli ranskalainen, kotoisin kenties Gascognesta [gascognelaiset ovat tunnettuja kerskureita. Tapage = melu. Suom.], vaikka hänen nimensä olikin François Tapage. Jollei hän ollut gascognelainen, niin hän oli ainakin lapsuudessaan hengittänyt Garonne-virran tuulia. Kuinka tämä François Tapage oli joutunut insinööri Roburin palvelukseen? Millainen sattuma oli tuonut hänet Albatrossin miehistöön? Sitä ei varmaankaan kukaan osaisi sanoa. Mutta englantia tämä veitikka puhui kuin aito jenkki.
— No no, pystyyn vain, pystyyn! kokki huusi pakottaen neekerin suoristautumaan iskemällä häntä nasevasti kylkeen.
— Master Tapage! miesraukka vastasi luoden epätoivoisia katseita potkureihin päin.
— Mikä hätänä, Frycollin?
— Hajoaako tämä laiva?
— Ei, vaikka loppujen lopuksi se kyllä hajoaa.
— Miksi..! Miksi?