Myrsky raivosi nyt enenevällä voimalla. "Eteenpäin" ajautui yhä lähemmäksi rannikkoa, joka mustana juovana kohosi näköpiiriin valkenevaa taivasta vasten. Kauempana kohosi töyräs, joka ei kuitenkaan näyttänyt olevan kuin noin parisataa jalkaa korkea. Töyrään juurella levisi laakea rantaäyräs, jonka keltainen hiekka hohti kauas. Etäällä siinsi jotain metsän tapaista, epäselvää, aaltoilevaa reunaa, joka sinervänä kosketti näköpiiriä.
Jospa "Eteenpäin" osuisi johonkin virransuuhun? Tai jos se voisi laskea matalikolle murskautumatta kallioita ja kareja vasten. Niin kauan kuin on elämää, on toivoakin.
Robert, Gordon ja pikku Moko jäivät ruorin ääreen, mutta Henri ponnisteli kokkapuolelle tähystelemään maata, joka yhä selvempänä kohosi merestä sitä mukaa kuin välimatka lyheni. Mutta minne hän laskisi laivan? Se ei ollut niinkään helppo ratkaista, sillä kulkusuunta oli täynnä kareja, joita vasten aallot murtuivat tyrskyiksi.
"Joka mies kannelle!" huusi Henri pistäen päänsä sisään kajuutanovesta. Hänestä oli viisainta, että kaikki pikkumiehet olivat kannella ratkaisevalla hetkellä.
Pan-koira seurasi ensimmäisenä hänen käskyään. Se hyppäsi Henriä vasten ja nuoli hänen käsiään haukkuen hilpeästi. Sen kannatti kyllä iloita, eihän sillä ollut tietoa vaarasta. Pojat sitä vastoin, jotka tulivat sen jäljessä, eivät suinkaan olleet hilpeällä mielellä. Meritauti ja pelko olivat pidelleet useimpia kovin kourin. Katsoessaan merelle ja nähdessään mihin kuohuihin laiva oli menossa, moni heistä kirkaisi ääneen.
Noin kuuden tienoissa, siis kirkkaassa päivänvalossa, laiva kiiti hyvää vauhtia karien lomitse.
"Varuillanne, joka mies!" huusi Henri.
Hän oli riisunut yltään puolet vaatteistaan voidakseen syöksyä pelastamaan niitä, jotka putoaisivat mereen, kun "Eteenpäin" törmäisi karille.
Hetkinen vielä, ja kuunari törmäsi ensimmäisen kerran. Perä löi useita kertoja kiviin. Koko alus ratisi liitoksistaan, mutta ei saanut vuotoa.
Seuraava aalto kohotti laivan korkealle ilmaan ja kantoi sen kappaleen matkaa kohti rannikkoa. Ja tällä kertaa onni oli sille suotuisa: se tuskin hipaisi teräviä kallioita, jotka pitkin matkaa kohosivat vedestä.