Sitten kuunari äkkiä jäi paikalleen. Se seisoi keskellä kuohuvia tyrskyjä kuin pohjaan juuttunut.
Ja maihin oli vielä pitkälti.
TOINEN LUKU
Tyrskyissä
Vihdoin oli sumuverho hajonnut ja pojat saattoivat kuunarin kannelta nähdä merelle niin kauas kuin silmä kantoi. Mutta heidän eteensä avautuva näky ei herättänyt heissä rohkeutta: meri kuohui ja kohisi kuin kiehuva noidankattila. Myrsky ei vielä likimainkaan ollut asettunut.
Joka silmänräpäys vyöryi ärjyaalto laivan yli ja lakaisi kantta, niin että Henrillä ja Gordonilla oli täysi työ lohduttaa pieniä matkatovereitaan.
"Kyllä 'Eteenpäin' kestää, ei se helpolla hajoa", Henri vakuutti. "Ja rannikko on sitä paitsi aivan edessämme, me pääsemme aivan varmasti maihin. Ennen pitkää keksimme keinon…"
Mutta kaikki eivät pitäneet odottamisesta. Erittäinkin Robert purki sisuansa vimmoissaan siitä, että "täytyi venyä tässä ja hakkaantua haloiksi". Sen ohessa hän kadehti reipasta Henriä, jota melkein kaikki pojat suosivat ja ihailivat.
Kuullessaan ettei Henri vielä uskaltanut yrittää maihin, Robert purskahti ivalliseen nauruun ja sanoi:
"Odottaa, odottaa. Sitä sinä aina saarnaat. Mutta mistä syystä meidän pitää odottaa?"