"Kylläpä Robertin silmät menevät pyöreiksi, kun hän näkee leijan", sanoi Jack.
"Niin, jos se vain näkyy yli koko saaren. Mitä luulet Henri?" kysyi
Garnett.
"Näkyypä niinkin. Ja vielä paljon kauemmaksikin."
"Ihanko kotiin, Aucklandiin asti?" kysyi lapsellisesti John.
"Ei, John kulta" sanoi Henri ja pudisti päätään surumielisesti hymyillen. "Ei Aucklandiin, sinne on liian pitkälti. Mutta tehkääpä nyt oikein reippaasti työtä, sekä sinä John että te toisetkin. Saa nähdä eikö Robertin, Crossin, Webbin ja Williamin tee mieli palata kotiin, kun huomaavat mitä olemme tehneet."
Jo muutamien päivien kuluttua leija valmistui. Ja aika suuri se olikin, ja niin luja että se hyvin olisi voinut kantaa jonkun pojistakin ilmamatkallaan. Mutta siihen tarkoitukseen sitä ei ollut rakennettu; sen täytyi olla luja voidakseen kestää tuulen riuhtomista. Tietenkään ei moista jättiläisleijaa voinut hallita käsin kuten niitä leijoja, joilla pojat olivat leikkineet kotona Uudessa Seelannissa. Sen hoitamiseen täytyi käyttää pientä kelaa, joka aikoinaan oli pelastettu aluksesta. Leijan köysi kierrettiin kelaan, ja niin se oli valmis kohoamaan ilmaan.
Seuraavana päivänä piti ilmamatkan tapahtua, mutta sinä päivänä puhkesi raivoava myrsky, sama rajuilma, joka yllätti Robertin ja hänen toverinsa tuona kauheana yönä. Vielä toinenkin päivä kului, ennen kuin leijan saattoi päästää ilmaan. Mutta lokakuun 17:ntenä kaikki pojat kokoontuivat heti välipalan syötyään luolan ulkopuolelle, missä leija makasi maassa valmiina.
Pienemmät olivat innoissaan hauskasta leikistä, johon he saivat ottaa osaa. Kun Henri tuli ulos ja alkoi panna leijaa purjehduskuntoon, he kohottivat hänelle kaikuvan eläköön.
"Ja nyt päästämme sen valloilleen", sanoi Henri. "Baxter ja Edvard, tarttukaapa kiinni kummitukseen! Moko ja Costar voivat auttaa teitä, niin, te muut saatte kyllä myös olla mukana, Paul ja minä hoidamme kelaa. Ja sinua Gordon pyydän antamaan merkin, milloin on päästettävä irti! Sinähän voit laskea: yksi, kaksi — kolme, ja kolmen jälkeen päästämme sen ilmaan. Mutta mikä Pania vaivaa? Mitä ihmettä koira tahtoo!"
"Niin, ja kuulkaa kuinka se ulvoo!" huudahti Jack katsellen Pania, joka täyttä vauhtia loikkasi kivien ja kantojen yli metsään.