Kuka asui tässä luolassa? Tai kuka oli siinä asunut? Olikohan ehkä risaisen peitteen alla ruumis?
Henri rohkaisi ensiksi mielensä. Hän astui vuoteen ääreen ja tempaisi ripeästi peitteen syrjään.
Viheliäinen vuode oli tyhjä.
Peloissaan pojat riensivät takaisin päivänvaloon. Pan oli taas juossut heidän luotaan, he kuulivat sen ulvovan vähän kauempana.
Tuokion etsittyään he löysivät koiran ja huomasivat samalla, mikä oli syynä sen levottomuuteen: vanhan pyökin juurella oli luuranko, ihmisen, luolan asukkaan vaalenneet luut.
YHDEKSÄS LUKU
Kuollut merimies
Mutta toveruksilla ei ollut aikaa hukattavanaan, heidän täytyi kiirehtiä, jos aikoivat ehtiä takaisin kuunariin ennen iltaa.
Ensiksi he kuitenkin tahtoivat huolellisesti tarkastaa luolan. He ryömivät takaisin sinne ahtaasta aukosta, ja sytyttivät tulitikun. Sen valossa Jack keksi käärön, joka oli vuoteen alla. Sen huomattiin sisältävän kynttilöitä, jotka oli valettu rasvasta puretusta vaatteesta tehtyjen sydänten ympärille. Yksi niistä sytytettiin heti, ja sitten alkoi tarkastus täydellä todella.
Pojat huomasivat nyt, että luolan seinät eivät olleet multaa, niinkuin he ensin olivat luulleet, vaan jonkinmoista kalkkikiveä, jota oli verrattain helppo hakata. Se ei merkinnyt niinkään vähän, sillä silloinhan luolaa ja käytävää täytyi voida laajentaa, ja laajentaa niitä täytyikin, jos haluttiin saada tilaa kaikille viidelletoista. Samalla luola tulisi ilmavammaksi ja valoisammaksi oleskella.