Henri lausui nyt ehdotuksensa. Moko ja hän sekä yksi tai kaksi muuta poikaa astuisivat veneeseen ja purjehtisivat järven toiselle rannalle.
"Niin, sinä ja Moko", keskeytti Gordon hänet. "Mutta kutka muut? Etkö voi tyytyä vain yhteen?"
"Se käy kyllä päinsä", arveli Henri.
"Sitten sanon sinulle jotain", virkkoi Gordon, "annetaan Robertin tulla mukaan! Tällaisella retkellä voi teistä, sinusta ja hänestä, ehkä tulla hyvät ystävät, ja sillä on paljon voitettu."
"Olet oikeassa, Gordon. Aivan oikeassa. Mutta on kuitenkin toinen, jonka mieluummin ottaisin mukaani."
"Kuka sitten?"
"Veljeni Paul. Tiedät, kuinka kummalliseksi hän on tullut. Hänen omaatuntoaan painaa jokin, mutta tähän saakka en ole saanut siitä selvää. Jos saisin hänet mukaani purjehdusretkelle, voisin oikein kahden kesken puhella hänen kanssaan ja ehkäpä saisin hänet kertomaan huolensa."
Gordon oli heti samaa mieltä, ja niin päätettiin, että Paul tulee kolmanneksi veneeseen.
Muutamia päiviä tämän jälkeen vene pantiin purjehduskuntoon, ja aamulla helmikuun 4:ntenä Henri, Paul ja Moko lähtivät purjehdusretkelleen. He ottivat mukaansa kaksi pyssyä, kolme revolveria, kolme matkavaippaa sekä runsaasti ruokaa ja juomaa. Sitä paitsi Henri kätki taskuunsa tekemänsä jäljennöksen ranskalaisen merimiehen kartasta.
Purje nostettiin, Moko tarttui peräsimeen, Henri hoiti jalusnuoraa. Ilma oli ihana ja vene liukui lauhassa lounaistuulessa yli kareilevan vedenpinnan. Mutta kun he olivat tunnin ajan purjehtineet, tyyntyi tuuli, ja nyt täytyi Henrin ja Mokon kummankin tarttua airoon. Paul taas istui pitämään perää. Sitä hän ei koskaan ennen ollut tehnyt, mutta eipä kestänyt kauan ennen kuin hän oppi sen.