Henri kutsui koko joukkonsa ympärilleen ja alettiin keskustella siitä, mitä oli tehtävä molempien kadonneiden löytämiseksi.
Baxter tahtoi ottaa huutotorven, luistella keskelle järveä ja kutsua heitä uudelleen sieltä, mutta Henri sanoi että hän itse tahtoi sen tehdä.
"Voi ei, anna minun mennä", pyysi Paul ja tarttui veljensä käsivarteen ja katsoi häneen rukoilevasti.
Henri mietti hetkisen. "Olkoon menneeksi!" hän sanoi sitten. "Tästä saat huutotorven."
Paul katosi hetkessä sumuun. Toiset odottivat neljännestunnin, odottivat puoli tuntia. Kello oli jo paljon, mutta ei kuulunut Paulia eikä niitä, joita hän oli lähtenyt hakemaan.
"Olisipa meillä nyt pyssy!" sanoi Jack. "Laukauksen he ainakin kuulevat, vaikka olisivat kuinkakin kaukana."
"Pyssy" toisti Henri. "Se olisi kotoa asti noudettava. Mutta emmehän sillä tiellä kovinkaan kauan viivy. Tulkaa kaikki! Mennään!"
Pysähtymättä hetkeäkään pojat kiiruhtivat kotiin ranskalaisluolaan, sieppasivat pari pyssyä, latasivat ne ja ampuivat pari laukausta, jotka kaikuivat yli seudun. Sitten he kuuntelivat. Mutta ääntäkään ei kuulunut.
Henri oli kovin levoton. "Meidän täytyy antaa heille jokin merkki. Meidän täytyy saada heidät johdetuksi oikealle tielle. Yritetäänpä tykillä."
Laivatykki vedettiin esille ja ladattiin. Sytyttimeen pantiin tuli, ja pian jyrähti laukaus niin järeästi, että sen täytyi kuulua yli saaren. Mutta ei vieläkään mitään elonmerkkejä kadonneista.