Kerta toisensa jälkeen laukaistiin nyt tykki, mutta turhaan.
Koetettiin kuunnella vastausta.
Yhtäkkiä noin kello viiden ajoissa, pamahti kaksi laukausta koillisesta päin.
Heti Baxter vastasi Robertin laukaukseen. Vaara oli siis tällä kertaa vältetty.
Vähän myöhemmin saattoi sumusta nähdä jotain, joka liikkui ja tuli lähemmäksi. Siinä tuli Robert ja siinä Cross. Mutta minne oli Paul jäänyt? Eivätkö Robert ja Cross olleet nähneet häntä? Ei, ei vilahdustakaan.
Nyt hyvät neuvot olivat kalliit. Henri oli aivan epätoivoissaan ajatellessaan, että hänen veljensä jäisi ehkä koko yöksi harhailemaan jäälle, hänhän paleltuisi kuoliaaksi. Mitä oli tehtävä?
"Olisinpa mennyt Paulin sijasta!" hän sanoi yhä uudelleen. Mutta nyt oli liian myöhäistä — tehtyä ei voinut enää muuttaa.
Tuli pimeä. Paulia ei kuulunut.
Oli onni onnettomuudessa, että sumu vihdoin viimein alkoi hiukan hälvetä. Pojat sytyttivät mahtavan nuotion Paulille oppaaksi — ellei hän ollut pudonnut railoon.
"Kuulkaapas!" huudahti Gordon äkkiä. Hän tähysti parhaillaan kaukoputkella. "Eikö tuolla…? On kuin onkin, siellä liikkuu jotain. Eikö totta, Henri?"
Yks kaks oli kaukoputki Henrin silmällä. "Niin, sinä olet oikeassa, siellä on joku. Mutta… tokkohan? On, hän se on, se on veljeni. Jumalan kiitos!"