Kotimatkalla Henri lausui muutamia vakavia sanoja Robertille.
"Pyysinhän minä, ettet lähtisi liian kauas meistä muista", hän sanoi. "Ajattele, minkä onnettomuuden itsepintaisuutesi oli tuottaa. Mutta en kuitenkaan tahdo sinua nuhdella. Päinvastoin kiitän sinua siitä, että niin reippaasti ja nopeasti riensit veljeni avuksi. Kiitos siitä, Robert."
Näin sanoen Henri ojensi vanhalle vastustajalleen kätensä. Mutta Robert katsoi toisaalle, mutisi jotain että "hän vain oli tehnyt velvollisuutensa", eikä ollut näkevinään Henrin tarjoamaa kättä.
KAHDESKYMMENES LUKU
Yhdyskunta hajaantuu
Syyskuu tuli ja meni. Ilmassa tuntui kevättä.
Eräänä lokakuun iltana istui neljä ranskalaisluolan poikaa nuotion ääressä järven etelärannalla. Valkea roihusi iloisesti suuren hongan juurella, ja pojat olivat parhaillaan paistamassa muutamia sorsia. Kun he olivat syöneet, kietoutui kolme heistä vaippoihinsa ja laskeutui levolle. Neljäs jäi vartioimaan.
Nämä neljä poikaa olivat Robert, Cross, Webb ja William. He olivat heittäneet hyvästi tovereilleen ja ranskalaisluolalle ja aikoivat tästedes tulla toimeen omin päin.
Tämä oli tapahtunut seuraavasti.
Henrin ja Robertin välit olivat talven kuluessa käyneet yhä kireämmiksi. Gordon koetti tarmokkaasti saada aikaan sovintoa, mutta turhaan. Robert tahtoi riitaa Henrin kanssa. Ei sekään auttanut, että Henri tarjoutui luopumaan hallituksesta ja jättämään sen Robertin käsiin. Suurin osa pojista vastusti näet kynsin hampain sellaista ratkaisua.