Silloin Paganel ei voinut enää pysyä paikallaan. Hänen täytyi nauraa kyllikseen eikä hän saanut naurunpuuskaansa hillityksi ennen kuin viidenkymmenen metrin päässä leiristä.
Tällä välin oli Glenarvan käynyt etsimässä pienen kirjan matkakirjastosta. Se oli Samuel Richardsonin Englannissa yleisesti käytettävä Maantiedon oppikirja, joka pysyi paremmin totuutta vastaavalla kannalla kuin opettajat Melbournessa.
— Kuulepas, lapseni, hän sanoi Tolinelle, — ota tämä kirja ja pidä se. Sinulla on maantieteessä erinäisiä vääriä mielikuvia, jotka on hyvä oikaista. Minä annan sen sinulle muistoksi tästä kohtaamisestamme.
Toline otti kirjan mitään vastaamatta; hän katseli sitä tarkkaavasti pudistellen päätään epäilevän näköisenä eikä osannut päättää, pannako sen taskuunsa.
Tällöin oli jo tullut pimeä. Kello oli kymmenen illalla. Täytyi ajatella nukkumaanmenoa, jotta päivänkoitteessa voitaisiin nousta liikkeelle. Robert tarjosi ystävälleen Tolinelle puolet makuupaikastaan.
Pikku australialainen suostui siihen. Lady Helena ja Mary Grant nousivat vankkureihin, matkamiehet menivät telttaan Paganelin naurunpurskahdusten sekoittuessa villien harakkain hiljaiseen räkätykseen.
Mutta kun aurinko seuraavana aamuna kello kuuden aikaan herätti nukkujat, he etsivät turhaan australialaista lasta. Toline oli kadonnut. Tahtoiko hän viivyttelyittä ehtiä Lachlanin seuduille, vai oliko Paganelin nauru häntä loukannut? Sitä ei tiedetty.
Mutta kun lady Helena heräsi, hän huomasi povellaan viuhkan koruttomia mimoosankukkia ja Paganel taas taskussaan Samuel Richardsonin Maantiedon.
MOUNT ALEXANDERIN KAIVOKSET.
Vuonna 1844 sir Roderick Impey Murchison, Lontoon Kuninkaallisen maantieteellisen seuran nykyinen esimies, havaitsi vertailuja maan muodostumisesta tehdessään huomattavaa yhtäläisyyttä Ural-vuorten ja sen vuoriharjanteen välillä, joka läheltä Etelä-Australian rannikkoa kulkee pohjoisesta etelään.