Vieraille näytettiin mielenkiintoisia kultanäytteitä, ja ylitarkastaja teki selkoa, eri menettelytavoista tämän metallin kaivamiseksi.
Sitä esiintyy yleensä kahdessa muodossa, vyörykultana ja rapautuneena, joko malmina lietteen seassa tai kvartsisuonessa. Sen irrottamiseksi käytetäänkin maan laadun mukaan pinta- tai syvyyskaivamista.
Vyörykulta piilee jokien, laaksojen ja vesiuurrosten pohjalla suuruutensa mukaan sijoittuneena, ensin rakeet, sitten levyt ja vihdoin hileet.
Jos se sitä vastoin on rapautumakultaa, jonka suonen ilman vaikutus on hajoittanut, se on keskittynyt yhteen paikkaan, kasoiksi, joita kullankaivajat sanovat "taskuiksi". Jotkut näistä taskuista sisältävät suuren omaisuuden.
Mount Alexanderin alueella tavataan kultaa varsinkin savimaakerroksissa ja liuskemaisten kallioiden lomissa. Siellä ovat kultarakeiden pesät, siellä on onnekkaan kaivajan käteen usein sattunut kulta-arpajaisten päävoitto.
Kun vierailijat olivat tarkastelleet eri kultanäytteitä, he kävivät pankin mineralogisessa museossa. Siellä he näkivät kaikkia niitä tuotteita, joista Australian maaperä on muodostunut, luokiteltuina ja nimilipuilla varustettuina. Kulta ei ole sen ainoa rikkaus; sitä voi syystäkin pitää suunnattomana arkkuna, jossa luonto säilyttää kalleuksiaan. Lasilevyjen alla kiilsi valkoinen topaasi, joka kilpailee Brasilian topaasien kanssa, tummanvihreä granaatti, epidootti, eräänlainen kauniin vihreä silikaatti, vaaleanpunainen rubiini, jota edustivat helakanpunaiset spinellat ja eräs tavattoman kaunis ruusunpunainen muunnos, vaalean- ja tummansinisiä safiireja, kuten esimerkiksi korundi, ja yhtä haluttuja kuin Malabarin ja Tiibetin safiirit, punahohtoisia timantteja ja vihdoin Turonin rannoilta löydetty pieni timanttikristalli. Mitään ei puuttunut tästä jalokivien loistavasta kokoelmasta eikä tarvinnut mennä kauas etsimään tarpeellista kultaa, johon ne voisi upottaa. Ellei tahtonut nähdä niitä koruiksi valmistettuina, ei saattanut pyytää enempää.
Glenarvan lausui jäähyväiset pankin tarkastajalle kiittäen häntä kohteliaisuudesta, jota vierailijat olivat käyttäneet runsaasti hyväkseen. Sitten palattiin kultakentille.
Niin vähän kuin Paganel välittikin tämän maailman mammonasta, hän ei astunut askeltakaan tarkastamatta katseellaan tätä maaperää. Halu siihen oli ylivoimainen, eikä hänen kumppaniensa leikinlasku voinut sille mitään. Yhtä mittaa hän kumartui, poimi maasta jonkin kivensirun, malminkappaleen tai kvartsihileen, tarkasteli niitä yksityiskohtaisesti ja heitti ne pian taas halveksien menemään. Tätä kesti koko matkan.
— Kuulkaas, Paganel, majuri lausui, — oletteko hukannut jotakin?
— Aivan varmasti, Paganel vastasi, — tässä kullan ja kalliiden kivien maassa on hukannut sen mitä ei ole löytänyt. En tiedä, miksi mieleni tekisi saada mukaani muutaman unssin painoinen rae tai vaikkapa isompikin.