— Ah, Ayrton ilmoitti, — he ovat nähneet kasuaareja!
— Mitä, onko puhe niiden pyydystämisestä? Glenarvan kysyi.
— Se pitää nähdä, Paganel huudahti. — Se on varmaankin mielenkiintoista! Ehkäpä bumerangia jälleen käytetään.
— Mitä te arvelette, Ayrton?
— Ei se kauan kestä, mylord, perämies vastasi.
Villit eivät olleet hukanneet sekuntiakaan. Tilaisuus metsästää kasuaareja on heille onnenpotku. Heimon ruokavarat olisi siten taattu moneksi päiväksi. Niinpä pyydystäjät käyttävätkin kaiken taitonsa saadakseen sellaisen saaliikseen. Mutta kuinka he ilman pyssyä osuvat ja ilman koiria tavoittavat niin nopean eläimen? Se oli hyvin jännittävä seikka Paganelin haluamassa näytelmässä.
Emu, eli kypärätön kasuaari, eräs strutsilaji, villien kielellä "murök", alkaa jo olla harvinainen eläin Australian tasangoilla. Tämän kookkaan, metrin korkuisen linnun liha on valkoista, ja muistuttaa suuresti kalkkunan lihaa; sen päässä on sarveismainen levy; silmät ovat kirkkaan ruskeat, nokka musta ja ylhäältä alas kaareva; varpaissa sillä on valtavat kynnet; siivet tai oikeammin siiventyngät eivät voi nostaa sitä lentoon; höyhenet, jotka ovat melkein kuin turkispeite, ovat tummemmat kaulan ja rinnan kohdalla. Mutta vaikkei se lennä, se osaa juosta ja voittaisi kilparadalla nopeimmankin hevosen. Sitä ei siis voi saavuttaa muutoin kuin viekkaudella, ja silloin saakin olla erittäin viekas.
Niinpä villien päällikön käskystä kymmenkunta miestä asettui riviin kuin sotilasosasto. Pyyntialueena oli kaunis tasanko, jossa villinä kasvava indigo teki maan siniseksi kukkasillaan. Matkalaiset pysähtyivät katselemaan mimoosametsikön reunaan.
Villien lähestyessä kasuaarit, joita oli kuusi, lähtivät pakoon ja pysähtyivät vasta noin kilometrin päässä levolle. Kun heimon johtaja oli pannut merkille niiden aseman, hän antoi tovereilleen merkin jäädä paikalleen. Nämä heittäytyivät pitkäkseen maahan, mutta johtaja otti laukustaan kaksi taitavasti ommeltua kasuaarinnahkaa ja pukeutui niihin. Hän piti oikeaa kättä päänsä yläpuolella ja matki eleillään ravintoa etsivän kasuaarin liikkeitä.
Pyydystäjä hiipi lintuparvea kohti; joskus hän pysähtyi ollen poimivinaan joitakin jyväsiä; joskus kaapi maata jaloillaan nostaen ympärilleen pölypilven. Kaikki nämä temput suoritettiin mainiosti. Ei mikään voinut olla täydellisempää kuin tämä kasuaarin matkiminen. Mies päästi ilmoille karkeita äännähdyksiä, jotka olisivat pettäneet itse lintuakin. Ja lopulta niin kävikin. Villi oli pian huolettoman parven keskellä. Äkkiä hänen käsivartensa heilautteli nuijaa, ja viisi kasuaaria kuudesta kaatui hänen ympärilleen.