— Meidän on hankala päästä eteenpäin, Glenarvan sanoi silmäillen vuorijonoa, jonka piirteet jo häipyivät illan pimeyteen. — Alpit! Siinä nimi, joka antaa ajattelemista.
— Siitä saa sentään tinkiä, rakas Glenarvan, Paganel huomautti. — Älkää luulko, että teillä on aivan täydellinen Sveitsi edessänne. Australiassa on kyllä Grampian-vuori, Pyreneitä, Alppeja, Sinivuoria kuten Euroopassa ja Amerikassa, mutta pienoiskoossa. Se todistaa vain, että maantieteilijän mielikuvitus ei ole rajaton tai että nimistä on puutetta.
— Siis nämä Australian alpit…? lady Helena kysyi.
— Ovat taskuun mahtuvia vuoria, Paganel vastasi. — Me kuljemme niiden yli miltei huomaamatta.
— Puhukaa omasta puolestanne! majuri sanoi. — Vain hajamielinen mies voi kulkea vuorten yli sitä huomaamatta.
— Hajamielinen! Paganel huudahti. — Enhän minä enää ole hajamielinen! Minä vetoan naisiin. Enkö ole pitänyt lupaustani siitä saakka, kun astuin maihin? Olenko ollut kertaakaan hajamielinen? Voiko minua moittia ainoastakaan hairahduksesta?
— Ei ainoastakaan, herra Paganel, Mary Grant vastasi. — Te olette nyt niin moitteeton kuin mies voi olla.
— Liiankin mallikelpoinen, lady Helena lisäsi nauraen.
— Teidän hajamielisyytenne puuskat sopivat teille hyvin.
— Eikö totta, rouva? Paganel vastasi. — Kun minussa ei enää ole mitään virhettä, olen kuin kaikki muutkin ihmiset. Toivon siis ennen pitkää tekeväni jonkun tyhmyyden, jolle saatte herttaisesti nauraa. Nähkääs, ellen hairahdu, niin en mielestäni täytä kutsumustani.