— Minä myönnän nämä vaikeudet, sanoi silloin John Mangles. — No olkoon! Viidentoista päivän kuluttua voi mylord lähettää käskynsä Duncanille.
— Minä lisäisin, Ayrton jatkoi tällöin, — että suurimmat vaikeudet eivät johdu tien hankaluuksista. Mutta on päästävä Snowyn yli ja luultavasti odotettava veden laskemista.
— Odotettava! nuori kapteeni huudahti. — Eikö voisi löytää kahlaamoa?
— Enpä luule, Ayrton vastasi. — Tänä aamuna etsin sellaista turhaan. On harvinaista, että joki on niin tulvillaan tähän vuodenaikaan, mutta se on onnettomuus, jolle minä en mitään mahda.
— Onko tämä Snowy siis kovin leveä? lady Glenarvan kysyi.
— Leveä ja syvä, rouva, Ayrton vastasi, — puolitoista kilometriä leveä ja vuolasvirtainen. Hyväkään uimari ei voisi vaaratta yrittää sen yli.
— Mitä siitä, rakennetaan kanootti, huudahti Robert, joka ei pelännyt mitään. — Kaadetaan puu, koverretaan se ja soudetaan yli, siinä kaikki.
— Kapteeni Grantin poika ei joudu pulaan! Paganel sanoi.
— Ja hän on oikeassa, John Mangles vastasi. — Meidän on lopulta pakko ryhtyä siihen. Minusta on siis hyödytöntä kuluttaa aikaa turhiin keskusteluihin.
— Mitä te siitä ajattelette, Ayrton? Glenarvan kysyi.