— Niinpä, Glenarvan sanoi suuttumuksesta kalpeana, — Ayrton on tuonut meidät tänne saakka rosvotakseen ja murhatakseen meidät.
— Aivan, majuri vastasi.
— Ja Wimerrasta asti hänen joukkonsa seurasi meidän jälkiämme ja vakoili meitä otollista tilaisuutta väijyen?
— Aivan.
— Mutta eikö se lurjus sitten olekaan Britannian matruusi? Onko hän siis varastanut Ayrton-nimensä ja laivapassinsa?
Katseet kääntyivät MacNabbsin puoleen, jonka mieleen näiden kysymysten oli täytynyt juolahtaa.
— Kaikki on vielä hämärän peitossa, hän vastasi aina tyynellä äänellään, — mutta käsittääkseni miehen nimi todellakin on Ayrton. Ben Joyce on hänen rosvonimensä. Kiistämättä hän tuntee Harry Grantin ja on ollut Britannian toisena perämiehenä. Nämä seikat, jotka Ayrtonin kertomat tarkat yksityiskohdat jo ovat todistaneet, vahvistaa lisäksi teille mainitsemani rosvojen keskustelu. Älkäämme siis eksykö turhiin olettamuksiin, vaan pitäkäämme varmana, että Ben Joyce on Ayrton, kuten Ayrton on Ben Joyce, siis Britannian matruusi, josta on tullut rosvojoukon päällikkö.
MacNabbsin selitys hyväksyttiin keskustelutta.
— Nyt, Glenarvan lausui, — selittäkää, kuinka ja miksi Harry Grantin perämies on Australiassa.
— Kuinkako? Sitä en tiedä, MacNabbs vastasi, — eikä poliisi näy tietävän asiasta sen enempää kuin minäkään. Miksi? Sitä on minun mahdoton sanoa. Se jää tulevaisuuden selitettäväksi.