Ayrtonin petoksen paljastuminen tuhosi toiveet. Saadakseen Glenarvanin petetyksi mukaansa oli roisto keksinyt haaksirikkojuttunsa. MacNabbsin kuulemassa keskustelussa olivat rosvot sen selvästi sanoneet. Britannia ei ollut ikinä murskautunut Twofold-lahden kallioihin! Harry Grant ei ollut ikinä noussut maihin Australian mantereelle!
Toista kertaa oli asiakirjan erheellinen tulkinta johtanut Britannian etsijät väärille jäljille!
Tätä ja molempien lasten surua ajatellen olivat kaikki alakuloisen äänettöminä. Kukapa enää olisi voinut löytää lohdutuksen sanaa? Robert itki sisarensa sylissä. Paganel mutisi kiukkuisella äänellä:
— Ah, kirottu asiakirja! Voitpa kerskua panneesi näin monen kunnon ihmisen pään pahasti pyörälle!
Ja kunnon maantieteilijä mukiloi raivoissaan otsaansa ja oli vähällä halkaista sen.
Glenarvan lähti Mulradyn ja Wilsonin luo, jotka olivat vahdissa ulkopuolella. Metsänreunan ja joen välisellä tasangolla vallitsi syvä hiljaisuus. Suuret liikkumattomat pilvet näyttivät murskautuvan toisiinsa taivaalla. Tässä painostavassa ilmassa, syvässä horroksessa, olisi pieninkin rasahdus kuultu tarkasti, mutta mitään ei kuulunut. Ben Joycen ja hänen joukkonsa oli täytynyt vetäytyä jokseenkin kauaksi, sillä lintuparvet, jotka leikkivät puiden alimmilla oksilla, muutamat kengurut, jotka rauhassa pureksivat nuoria vesoja, eurus-pari, joiden päät luottavasti pistivät esiin suurten pensaiden lomasta, todistivat, että ihmisen läsnäolo ei häirinnyt erämaan rauhaa.
— Yhteen tuntiin ette siis ole nähneet tai kuulleet mitään? Glenarvan kysyi matruuseiltaan.
— Emme, mylord, Wilson vastasi. — Rosvojen täytyy olla täältä monen kilometrin päässä.
— Heitä ei nähtävästi ole ollut kyllin monta voidakseen hyökätä meidän kimppuumme, Mulrady lisäsi. — Tuo Ben Joyce on kai halunnut pestata muutamia kaltaisiaan roistoja alppien juurella harhailevien lurjuksien joukosta.
— Se on luultavaa, Mulrady, Glenarvan vastasi. — Ne roistot ovat pelkureita. He tietävät meidän olevan aseistettuja, hyvin aseistettuja sittenkin. Ehkäpä he odottavat yötä aloittaakseen hyökkäyksensä. Päivän laskettua täytyy olla kahta vertaa valppaampia. Kun vain voisimme päästä tältä soiselta tasangolta ja jatkaa matkaamme rannikkoa kohti! Mutta tulviva virta katkaisee tien. Jos voisin saada lautan, joka veisi meidät toiselle rannalle, maksaisin siitä sen painon kultaa!